Siirry sisältöön
perjantai 24.7.2026 ☀️ 16° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Björkön Södergrannasin kantatila sai kiitosta saariston kulttuuriympäristön vaalimisesta

Tiia ja Santeri Kaartovuori-Knaapinen vastaanottivat kulttuuriympäristötekopalkinnon kulttuuriympäristötyöryhmän puheenjohtajalta Paula Saarennolta Turun linnassa pidetyssä seminaarissa. Kuva: kirsti Virkki
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Järjestyksessään neljäs Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöteko -palkinto luovutettiin Menneisyyden merkit -seminaarissa Turun linnassa 23.10.2024 Tiia ja Santeri Kaartovuori-Knaapiselle.

Tiia ja Santeri Kaartovuori-Knaapinen tekivät merkittävän kulttuuriympäristöteon toteuttaessaan Björkön Södergrannasin kantatilan korjauksen. Kohde sijaitsee Paraisilla Korppoon Björkön saaressa ja on yksi saaren vanhoista kantataloista. Kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde oli päässyt huonoon kuntoon oltuaan pitkään tyhjillään ja sai uuden elämän ansiokkaasti toteutetun korjauksen yhteydessä. Vanhaan päärakennukseen sijoitetun kesäkahvilan myötä Björkö on avautunut myös asiakkaille ja lisännyt saaren kulttuuriympäristön vetovoimaisuutta. Kulttuuriympäristötyöryhmä toivottaa Södergrannasin kantatilalle elinvoimaista tulevaisuutta.

Kulttuuriympäristöteko -palkinnon tarkoituksena on rohkaista ja innostaa

Nyt neljättä kertaa jaettavan Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöteko -palkinnon tarkoituksena on rohkaista ja innostaa alueen kuntia, yhteisöjä ja yksityisiä kansalaisia vaalimaan omaa kulttuuriympäristöään. Palkinto voidaan myöntää laaja-alaiselle kulttuuriympäristön hyväksi tehtävälle työlle tai yksittäisen rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot säilyttävälle kunnostustyölle. Olennaista on, että teko voi toimia mallina ja esimerkkinä muille. Vuonna 2023 palkinto annettiin Uudenkaupungin arkkitehtuuripoliittiselle ohjelmalle.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Kulttuuriympäristöteko -palkinnon jakaa Varsinais-Suomen kulttuuriympäristötyöryhmä 

Runsaat 20 vuotta toimineen työryhmän on nimennyt Varsinais-Suomen ELY-keskus ja vastaava alueellinen ryhmä toimii Suomen kaikissa maakunnissa. Siinä ovat edustettuina Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohella Varsinais-Suomen liitto, Varsinais-Suomen alueellinen vastuumuseo, Museovirasto, Metsähallitus, ProAgria Länsi-Suomi / Maa- ja kotitalousnaiset, Finska Hushållningssällskapet, Senaatti-kiinteistöt, Bryggman-instituutti, Valonia, Turun kaupunki, Naantalin kaupunki, Salon kaupunki, Paraisten kaupunki, Uudenkaupungin kaupunki, Loimaan kaupunki, Kemiönsaaren kunta, Kosken Tl kunta, Marttilan kunta ja Oripään kunta. Ryhmän tehtävänä on edistää ja ohjata maakunnassa tehtävää kulttuuriympäristötyötä sekä lisätä yhteistyötä ja tiedonkulkua toimijoiden kesken. 

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.