Kuva: Pia Inberg / Keksi
Uutiset

Työttömyysturvaan esitetään uutta leikkausta

Ansiopäiväraha voidaan maksaa korotettuna silloin, kun henkilö osallistuu työllistymistä edistävään palveluun. Hallitus esittää, että korotuksesta luovutaan ja palveluun osallistuminen ei jatkossa vaikuta päivärahan tasoon.

Hallituksen esityksen mukaan korotusosien maksaminen lakkaisi ensi vuoden alussa. Korotusosaa voitaisiin maksaa vielä ensi vuoden aikana niissä tilanteissa, joissa palvelu on alkanut tämän vuoden puolella.

Myös liikkuvuusavustuksen korotusosasta luovuttaisiin 1.1.2025. Liikkuvuusavustusta maksetaan silloin, kun henkilö ottaa työttömänä vastaan työn, joka sijaitsee kaukana nykyisestä asuinpaikasta. Korotettua liikkuvuusavustusta voi saada, jos työpaikka on yli 200 kilometrin päässä.

Ansiopäivärahan saajien kohdalla lakimuutoksen vaikutus riippuu työttömyyttä edeltävästä tulotasosta. Vaikutus on sitä suurempi, mitä suuremmat tulot henkilöllä on ollut. Suurimmalla osalla saajia korotusosien poisto leikkaa etuutta noin 60–260 euroa kuukaudessa.

”Tänä vuonna toteutettujen työttömyysturvan leikkausten joukossa korotusosan poisto on lempeimmästä päästä. Kokonaisuutena katsottuna työttömyysturvasta on kuitenkin leikattu poikkeuksellisen paljon. Myös aiemmin syksyllä voimaan tullut porrastus vaikuttaa opintojen aikaiseen etuuteen. Porrastus leikkaa etuutta kahden kuukauden päivärahajakson jälkeen ja suuri osa työllistymistä edistävistä palveluista kestää huomattavasti tätä kauemmin. Opintojen aikana tullaan siis jatkossa maksamaan alennettua päivärahaa korotetun päivärahan sijasta”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo.

Kun korotusosan poiston lisäksi huomioi porrastuksen, palvelujen aikainen etuus laskee suurimmalla osalla 280–650 euroa.

Viime vuonna 26 000 ansiopäivärahan saajalle maksettiin korotettua päivärahaa työllistymistä edistävän palvelun ajalta. Tämä tarkoittaa 10 % saajista. Ylivoimaisesti suosituin palvelu oli omaehtoiset opinnot, johon osallistui noin puolet korotettua päivärahaa saaneista. Omaehtoiset opinnot tarkoittavat esimerkiksi ammatillista tutkintoa, jonka voi suorittaa joko osin tai kokonaan työttömyysetuudella. Omaehtoisten opintojen ehto on, että opiskelu parantaa ammattitaitoa ja työnhakijan mahdollisuuksia löytää työtä.

”Palveluihin osallistumisella on todettu olevan vaikutusta osallistujien työllisyyteen. Yksi muutokseen liittyvä huoli on se, koetaanko erityisesti pidempikestoisiin palveluihin osallistuminen vähemmän houkuttelevaksi ja voiko muutoksella tätä kautta olla kielteisiä työllisyysvaikutuksia”, Villman toteaa.

Alla olevan taulukon avulla voi hahmottaa muutoksen vaikutuksia. Työttömyyttä edeltävä palkka määrittää päivärahan tason. Nykyisin palvelun ajalta maksetaan korotettua päivärahaa. Jatkossa ansiopäiväraha maksettaisiin ilman korotusosaa. Porrastus leikkaa lisäksi etuutta noin kahden kuukauden päivärahajakson jälkeen.

Etuuden perusteena oleva palkka oli viime vuonna 1 500–3500 euroa 70 %:lla ansiopäivärahan saajista. Yleisin palkka oli 2 000–2 500 euroa.

Palkka ennen työttömyyttä / kkKorotettu ansiopäiväraha / kkKorotusosan poiston vaikutus / kkKorotusosan poiston ja porrastuksen (80 %) vaikutus / kkAnsiopäiväraha korotusosan poiston ja porrastuksen jälkeen / kk
1 500 €1 154 €– 64 €– 282 €872 €
2 000 €1 419 €– 112 €– 374 €1 045 €
2 500 €1 683 €– 161 €– 465 €1 218 €
3 000 €1 948 €– 209 €– 557 €1 391 €
3 500 €2 213 €– 257 €– 648 €1 565 €

Taulukon summat ovat bruttomääräisiä. Ansiopäiväraha on veronalaista tuloa.

Näin lakimuutos tulisi hallituksen esityksen mukaan voimaan

  • Jos työllistymistä edistävä palvelu on alkanut viimeistään 31.12.2024, korotusosa voitaisiin maksaa lain voimaantulon jälkeiseltä ajalta palvelun loppuun saakka, kuitenkin kokonaisuudessaan enintään 200 päivältä.
  • Jos palvelu järjestetään jaksotettuna erillisiin kokonaisuuksiin siten, että jaksot eivät liity yhtäjaksoisesti toisiinsa, korotusosaa tai korotettua ansio-osaa ei maksettaisi palvelujakson ajalta, joka alkaa 1.1.2025 tai myöhemmin.
  • Liikkuvuusavustusta voitaisiin maksaa korotettuna, jos työ tai siihen liittyvä koulutus alkaa viimeistään 31.12.2024.

Lakimuutoksen voimaantuloa koskevat tiedot ovat alustavia ja niihin voi tulla muutoksia eduskuntakäsittelyn aikana.