Turun alueen positiivisimmat on valittu
Uutiset

Positiivisuusviikko: Turun alueen positiivisimmat on valittu

Virallista Suomen positiivisuusviikkoa vietetään 2–8.9. jolloin Positiivarit valitsee Suomen positiivisimman henkilön. Myös Turun seudulla valittiin jo nyt 20. kerran positiivisimmat Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Rymättylässä. Uusimpana kategoriana on positiivisin kaupunkiin muuttaja. Tänä vuonna valittiin Turkuun muuttaja.

Valintaraati koostui aiemmin valituista positiivisista henkilöistä ja puheenjohtajana sekä Positiivareiden edustajana toimi höyrylaivankapteeni Pentti-Oskari Kangas. Valinnat julkistettiin 5.9.2024 perinteiseen tapaan Aurajokirannassa, höyrylaiva Ukkopekalla. 

Vuosien mittaan valittuja ovat mm. Turussa Michael Monroe, Esko Valtaoja, Jouni Lehikoinen, Marianne Holmström, Matti ja Teppo, Tanja Raunio sekä Heli Nieminen. Naantalissa Tiina-Rinne Kylänpää, Paki Tulonen, Lassi Lähteenmäki, Anne Ruusumo ja Kristiina Turtonen. Raisiossa Ari Leinonen, Jukka Liukas, Katja Honka ja Kauko Mannerjärvi. Rymättylässä Tuulamaria Kangaslampi, Kaisa Suovanen, Liisa Saarni ja Maija Saarni-Tuuna sekä Sipi ja Emma Lähteenmäki. Kaarinasta Benjamin Peltonen.

Vuoden Positiivisin -valinnan kriteerit:

  • Ammatilla ei ole väliä, mutta on tärkeää, että hän on henkilö, joka voi toimia esikuvana meille muille, koska hän on soittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta.
  • Hänen asenteensa vaikutukset ovat merkittäviä ja hän auttaa myös muita. Hän auttaa muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
  • Hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa. Hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin.

Vuoden 2024 positiivisimmat ovat:

Turun positiivisin: promoottori Pietu Sepponen

Turun positiivisin kaupunkiin muuttaja: viihteen monitoimihenkilö ”Mape” Markku Veijalainen

Raision positiivisin: moukarinheittäjä Silja Kosonen

Naantalin positiivisin: ravintoloitsija Angelo Tursi

Rymättylän positiivisin: yrittäjä Tommi Päivölä

Vuoden positiivisin turkulainen 2024: Pietu Sepponen

Promoottori Pietu Sepponen on tullut tunnetuksi yhtenä Turun livemusiikkiskenen tärkeimmistä avainhenkilöistä. Hän on koko aikuisikänsä pyrkinyt kehittämään Turkua ympärivuotisena kulttuuri- ja keikkapaikkana, ja kaupunkina, jossa kannattaa tehdä erilaisia tapahtumia. 

Sepponen on työskennellyt viime vuodet turkulaisen tapahtumajärjestäjä Sunborn Liven promoottorina, jossa hänen ideoistaan on jalostunut tunnettuja ja Turulle imagollisesti tärkeitä tapahtumia, kuten festivaali Kesärauha, Terassikesä-keikkakonsepti Slot Festival. 

Ideoita pursuileva Sepponen tunnetaan yhteistyökumppaneiden ja työkavereiden keskuudessa erityisesti ystävällisyydestään ja kaikki järjestyy -asenteestaan, joka tulee tarpeen hektisessä tapahtumatyössä.

– Pietu on innostava ja innovatiivinen työpari, jonka hymy ja positiivisuus on aina läsnä kaikenlaisissa tilanteissa. Hän on aina valmis kehittämään uusia ideoita ja ratkomaan monenlaisia ongelmia, joita festivaalien ja keikkojen tekemisessä vastaan tulee. Kunpa meillä kaikilla olisi yksi Pietu Sepponen työpaikalla tuomassa mukana hyvää energiaa koko työyhteisölle – puhumattakaan siitä, että Pietun kädenjälki näkyy koko Turun kulttuuritarjonnassa, jota hän on todella rikastuttanut viime vuosina.

Vuoden positiivisin kaupunkiin muuttaja Turkuun 2024: Markku ”Mape” Veijalainen

Markku Veijalainen on viihteen todellinen monitoimimies, toimittaja ja mediapersoona, joka tunnetaan erityisesti pitkän uransa ansiosta niin radiossa kuin televisiossa. Hän on toiminut monipuolisesti eri medioissa ja ollut mukana rakentamassa suomalaista viihdekulttuuria jo vuosikymmeniä.

Veijalainen tuli suuren kansan tietoisuuteen 1960-luvulla radion kautta, jolloin hänen ääneensä ja persoonalliseen tyyliinsä viihdytti monta kuulijaa. Hänen vankka ammattitaitonsa ja lämmin esiintymistyylinsä tekivät hänestä nopeasti suositun. Veijalaisen kyky käsitellä monenlaisia aiheita sujuvasti ja kiinnostavasti on tuonut hänelle laajan kuulijakunnan.

Veijalaisen ura jatkui vahvana myös 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin hän toimi muun muassa helsinkiläisen Radio Ykkösen toimitusjohtajana ja päätoimittajana lähes kymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän vaikutti merkittävästi Apu- ja Katso-lehtien päätoimittajana. Myöhemmin Veijalainen johti Naantalissa Footsteps Of Elvis -näyttelyprojektia, joka avattiin kesällä 2005.

Markku Veijalainen on myös tunnettu yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan, toimiessaan UNICEF Suomen hallituksen jäsenenä vuosina 1998–2008. Vuonna 2009 hän palasi television pariin toimittajana MTV3 Studio 55 -ohjelmassa, jossa hän työskenteli vuoteen 2016 asti. Hänen monipuolinen ja pitkän linjan uransa on rikastuttanut suomalaista mediakenttää vuosikymmenten ajan.

Vuoden positiivisin raisiolainen 2024: Silja Kosonen

Silja on paljasjalkainen raisiolainen, joka on pienestä asti harrastanut monipuolisesti eri lajeja, kuten hiihtoa, ringetteä, salibandyä, jalkapalloa, suunnistusta, uintia, rytmistä voimistelua sekä lähes kaikkia yleisurheilulajeja. Vapaa-ajallaan hän osallistuu partiotoimintaan, maalaa akvarellitöitä, valokuvaa, harrastaa frisbeegolfia, soittaa pianoa ja rakentaa legoja. Hän on myös intohimoinen Formula 1 -fani. Silja rakastaa eläimiä sekä erilaisia kukkia ja viherkasveja, ja hän asuu pienessä mökissä kotipihansa tuntumassa.

Silja opiskelee Turun yliopistossa saksan kieltä, ja sivuaineinaan hänellä on historia ja englannin kieli. Hänen toiveammattinaan on toimia lukion kieltenopettajana. Urheilu-urallaan hän on saavuttanut merkittäviä voittoja, kuten nuorten Olympiafestivaalien voiton, nuorten maailmanmestaruuden sekä nuorten Euroopan mestaruuden kahdesti. Lisäksi hän pitää hallussaan nuorten maailmanennätystä. Siljalla on useita Suomen mestaruuksia, ja hän on edustanut Suomea niin Tokion kuin Pariisin olympialaisissa, joista jälkimmäisissä hän sijoittui viidenneksi.

Silja harjoittelee Raision Temppelivuoren vanhassa jätevedenpuhdistamossa, joka on muutettu harjoitustilaksi. Luolastossa on juoksusuora, punttisali ja moukarinheittopaikka ja vaikka tilasta löytyy myös haasteensa, niin positiivisella asenteella Silja on saanut tästä eksoottisesta harjoittelupaikasta paljon irti.

Jo pienestä pitäen Silja on ollut fyysisesti vahva ja äärimmäisen voitontahtoinen. Hän jakaa elämänmyönteisyyttä ja positiivisuutta niin lähipiirilleen kuin kilpakumppaneilleen. Hymy on yksi hänen menestyksensä salaisuuksista.

Vuoden positiivisin naantalilainen 2024: Angelo Tursi

Angelo on kotoisin Etelä-Italiasta. Nuoruutensa hän on viettänyt Riminissä, jossa tapasi vaimonsa Leenan vuonna 2000. Leena valittiin myös aikoinaan Naantali positiivisimmaksi. Naantaliin hän muutti 2006 ja heillä on vaimonsa kanssa kaksi teini-ikäistä poikaa. Hänet tunnetaan erityisesti Pizzeria 450 yrittäjänä Turussa ja nyt myös Naantalissa, jossa he asuvat. 

Pizzeria 450°C on noteerattu myös Suomen ulkopuolella. Se on ollut mukana Top 50 Pizza Europe -listalla joka vuosi heti perustamisestaan lähtien. Listalle valitaan Euroopan 50 parasta pizzeriaa Italian ulkopuolelta. Lisäksi Pizzeria 450°C henkilökuntaa on palkittu vuoden pizzamaker-palkinnolla. 

Angelo toimii ravintoloitsijana myös turkulaisessa jäätelöbaarissa Gelateria Nuvole sekä pastaravintola Bastassa. Turun Hansa-kortteliin onkin rakentunut ”Pikku-Italia”, jossa asiakkaat voivat kokea aidon palan Italiaa jokaisella käynnillään.

Hän on tuonut Suomeen aitoja italialaisia makuja ja ruokakulttuuria. Elämänmyönteisyytensä ansiosta hän on asiakkaidensa positiivinen palvelija, joka saa aikaan hymyä ja iloisuutta meidän rauhallisten suomalaisten keskuudessa.

Vuoden positiivisin rymättyläläinen 2024: Tommi Päivölä.

I & T Päivölä Oy tekee tilausajoja nykyaikaisella ja viihtyisällä kalustolla Rymättylästä ja he palvelevat myös linjaliikennettä Naantalin alueella. Tilausajojen lisäksi yrityksen palveluihin kuuluu maa-aineksen myynti ja kuljetus. 

I&T Päivölä Oy perustettiin 1999 sisarusten Iiris ja Tommi Päivölän toimesta. Iiriksen ja Tommin isä Pekka Päivölä aloitti taksiautoilun neuvostovalmisteisella jo Popedalla 1956, joten ammatinvalinta on siirtynyt isältä pojalle.

Tommi on pikku pojasta sakka ollut kiinnostunut koneista, ja into on jatkunut aina tähän päivään saakka. Myös veneily on Tommilla lähellä sydäntä. Hän on pitkään ollut aktiivinen vpk:n jäsen ja hän on panoksellaan ollut tärkeä osa vpk:n toimintaa.  Tommi on ahkera työssään ja hänen palveluhenkinen asenteensa jää asiakkaidenkin mieleen. Rymättylässä Tommi tunnetaan positiivisena kaikkien kaverina. Hän on ihminen, joka kohtelee jokaista saman arvoisesti ja tulee kaikkien kanssa toimeen.