Kuva Pixabay
Kolumnit

Jokainen päivä on yrittäjän päivä

Vietämme tänään jälleen valtakunnallista yrittäjän päivää. Haluamme kiittää kaikkia yrittäjiä heidän rohkeudestaan ja sinnikkyydestään. Tahdomme osaltamme tehdä töitä sen eteen, että Suomi olisi entistä parempi paikka yrittää, onnistua ja tuottaa hyvinvointia sekä itselle ja lähipiirille että laajemmin yhteiskunnalle. Ilman yrittäjiä Suomi ei menesty.

Yrittäjän päivä on erinomainen tilaisuus pysähtyä pohtimaan yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnassamme. Yrittäjät ovat taloutemme selkäranka, innovaatioiden lähde ja työllisyyden moottori. Panoksenne on korvaamaton. Hallituksen tavoitteena on luoda entistä kilpailukykyisempi Suomi, joka on yrityksille houkutteleva ja kilpailukykyinen toimintaympäristö uudistua, investoida, kasvaa ja työllistää. Tämä perusajatus ohjaa kaikkea hallituksen toimintaa. 

Hallitus on saanut aikaiseksi paljon jo reilussa vuodessa. Olemme madaltaneet työllistämisen kynnystä, käynnistäneet byrokratiatalkoot lupa-asioiden helpottamiseksi ja tehostamassa yrityksille kohdistuvaa rahoitusta. Osa asioista on jo nyt saatu valmiiksi, osassa valmistelu on vielä käynnissä. 

Paikallisen sopimisen lisäämisestä on puhuttu Suomessa jo pitkään. Hallitus antaa myöhemmin tänään lakiesityksen, jossa paikallisesta sopimisesta tulee mahdollista yhdenvertaisesti kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon tai millainen työntekijöiden edustus yrityksessä on.

On tärkeää, että hallitus jatkaa aktiivista vuoropuhelua yrittäjien kanssa. Yrittäjien äänen kuuleminen ja heidän tarpeidensa ymmärtäminen ovat avainasemassa, kun tehdään yrittäjyyttä koskevaa analyysi- ja kehittämistyötä tai lakeja säätäessä. 

Myös tänään annettavassa valtioneuvoston yrittäjyyden periaatepäätöksen päivityksessä on kuultu yrittäjiä yrittäjyyden neuvottelukunnassa ja lausuntokierroksen kautta. Periaatepäätös kokoaa yhteen yrittäjyyden edistämisen päämäärät ja tavoitteet, joihin hallitus ja ministeriöt ovat sitoutuvat yhdessä.

Tehkäämme Suomesta maa, jossa joka ikinen päivä on yrittäjän päivä. Maa, jossa te saatte vuoden jokaisena päivänä ansaitsemanne kiitoksen siitä, että pidätte tämän maan liikkeessä.

Wille Rydman, elinkeinoministeri
Arto Satonen, työministeri

Yrittäjän päivää on juhlittu 5.9. vuodesta 1997 lähtien. Sen päätapahtuman vastuullinen järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka taustalla on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja. Tänä vuonna Yrittäjän päivän järjestelyistä vastaa Suomen Yrittäjät.