Kuva: Pixabay
Uutiset

Salon kaupunki avaa ostolaskunsa ajalta 1.7.-31.12.2023 Avoindata-verkkopalvelussa

Salon kaupunki avaa tänään ostolaskunsa ajalta 1.7.-31.12.2023 Avoindata-verkkopalvelussa (avoindata.fi). Ostolaskujen julkistamisessa on noudatettu Kuntaliiton ohjeita ostolaskudatan avaamisesta.

Salon kaupunginhallitus päätti vuoden 2023 tammikuussa, että ensimmäisessä vaiheessa ostolaskut avataan ajalta 1.1.-30.6.2023 ja sen jälkeen vuosittain aina tilinpäätöksen yhteydessä.

Ostolaskuista julkaistavaa tietoa ovat muun muassa toimittajan nimi ja y-tunnus, laskun summa ja kirjanpidon tilinumero. Aineisto sisältää palvelujen, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot sekä kuntien kirjanpidossa tiliryhmään muut toimintakulut kuuluvat ostot vuokrat mukaan lukien. Aineistosta on poistettu tietosuojan vuoksi henkilötietoja sekä toiminimiä sisältävät ostolaskutiedot. 

Datan avaaminen edistää kunnan avoimuutta ja vahvistaa siten demokratiaa sekä tukee kunnan kustannustietoista toimintatapaa. Ostolaskudatan avaaminen kunnan taloushallinnon järjestelmistä helpommin käytettävään muotoon ja kenen tahansa ulottuville edesauttaa myös kunnan oman toiminnan suunnittelua ja johtamista.

Linkki Avoindata-palveluun ohjeineen löytyy myös kaupungin verkkosivuilta osoitteesta: https://salo.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/talous/kaupungille-osoitetut-laskut/