Kuva: pixabay
Nimitykset

Uusi Työ ry:n hallitus järjestäytyi – UKKO.fi:n Lauri Timgren hallituksen puheenjohtajaksi

Uusi Työ ry:n hallitus on järjestäytynyt uudelleen heinäkuussa 2024. Hallituksen puheenjohtajaksi on valittu UKKO.fi:n toimitusjohtaja Lauri Timgren. Varapuheenjohtajaksi on nimetty Tuomas Lager ja hallituksessa jatkavat Henri Vainio ja Tommi Hämäläinen. Hallituksen uutena jäsenenä on aloittanut Elmer Pöytäniemi.

– Uusi Työ on perustamisestaan lähtien toiminut sen puolesta, että kevytyrittäjillä ja kevytyrittäjyyspalveluita tarjoavilla yrityksillä on edellytykset toimia vakaassa ja ennakoitavassa toimintaympäristössä. Uusi työ jatkaa tulevaisuudessakin aktiivisesti työtä vastuullisen kevytyrittäjyyden edistämiseksi, hallituksen puheenjohtaja Lauri Timgren toteaa. 

Uusi Työ ryn toiminta on vuosien aikana keskittynyt työelämän kehittämiseen ja vastuullisen yrittäjyyden edistämiseen. Yksi keskeinen ja näkyvä osa on ollut Uusi Työ ry:n kaikkia jäsenyrityksiä sitovat eettiset ohjeet. 

– On tärkeää, että kevytyrittäjiä palvelevat laskutuspalveluyritykset toimivat eettisesti ja avoimesti. Tämä on olennaista vastuullisessa laskutuspalvelutoiminnassa. Esimerkiksi jäsenyrityksille yhteiset säännöt rekisteröitymisvelvollisuudesta ja vahvasta tunnistautumisesta ovat keskeisiä keinoja vähentää harmaata taloutta ja parantaa kevytyrittäjien turvaa, Timgren luettelee. 

Uusi Työ ry:n työ lainsäädännön parissa auttaa varmistamaan, että kevytyrittäjyyteen liittyvät erityispiirteet huomioidaan yhteiskunnassa riittävästi, mikä on olennaista alan kestävän kasvun ja myönteisen kehityksen kannalta.