Salon kaupungilla on käynnistynyt tämän vuoden kesäkuussa Turun kaupungin koordinoima Yhteisöllisen kotoutumisen startti (YKS) -hanke. Hankkeen tavoitteena on luoda kotoutumisen malli ja antaa tukea EU:n ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille. Malli pohjautuu ns. mentoreiden antamaan tukeen.
– Mentorit ovat itse maahanmuuttajia, joten heillä on paras käytännön tieto tarvittavasta tuesta. Hankkeessa luotava malli edistää alkuvaiheen kotoutumistyötä, kertoo YKS-hankkeen Salon kaupungin projektikoordinaattori Saeko Lindroos.
– Maahanmuuttajien määrä on kasvanut Salossa ja on tunnistettu suuri tarve auttaa kotoutumisessa. Samaan aikaan tulevien lakimuutosten myötä jatkossa tarvitaan nopeampaa tukea kotoutumisen edistämiseksi, Lindroos jatkaa.
Salon kaupunki toimii hankkeen osatoteuttajana. Hankkeessa työskentelee projektikoordinaattorin lisäksi mentori Paktiyawall Ehsanullah.
YKS -hanke edistää Salon kaupungin valmistautumista KOTO24- ja TE2024-uudistuksiin
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu valtiolta siirtyy kunnille 1.1.2025. TE-palveluista tulee vuoden 2025 alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja.
TE-uudistuksen rinnalla valmistellaan kotoutumislain kokonaisuudistusta. Uuden kotoutumislain mukaan kuntien on tarjottava kotoutumispalveluita myös muille kuin työnhakijoille. Myös työvoimapalveluina järjestettävien kotoutumispalveluiden, kuten kotoutumiskoulutuksen, järjestämisvastuu siirtyy kunnalle.
Salon kaupungin tavoitteena YKS -hankkeessa on kehittää maahanmuuttajien nopeampaa sopeutumista uuteen ympäristöön. Lisäksi tavoitteena on saada aikaan malli, jota kunnat ja yhteisöt voivat hyödyntää myös hankkeen päätyttyä.
– Jos kotoutumisessa onnistutaan hyvin, myös maahanmuuttajien työllistymismahdollisuudet parantuvat merkittävästi. Tämä taas helpottaa myös Salon kaupungin tulevaisuuteen ennustettua työvoimapulaa, kiteyttää projektikoordinaattori Saeko Lindroos.
Hankkeen rahoitus on pääosin AMIF:ilta (Asylum, Migration, Integration Fund) eli Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastolta.
Lisätietoja Yhteisöllisen kotoutumisen startti -hankkeesta – Salo.fi.
Lisätietoja TE2024- ja KOTO24-uudistuksesta Salossa – Salo.fi.