Konkurssien määrä kasvanut rajusti Varsinais-Suomessa – ”Lapio saatava rivakasti maahan”
Uutiset

Konkurssien määrä kasvanut rajusti Varsinais-Suomessa – ”Lapio saatava rivakasti maahan”

Varsinais-Suomen Yrittäjät kiittää hallituksen rakennusalaa koskevia riihipäätöksiä, mutta kehottaa vauhdittamaan julkisia rakennus- ja infrahankkeita. 

Tilastokeskus uutisoi keskiviikkona, että konkurssien määrät ovat edelleen kasvussa. Vuodentakaiseen verrattuna merkille pantavaa on etenkin rakennusalan yritysten konkurssien määrän kasvu. Konkurssiin haettujen yritysten määrä on kasvanut eniten Varsinais-Suomessa, missä niiden määrä on kasvanut 37 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Konkurssiin on tänä vuonna haettu 181 varsinaissuomalaista yritystä. 

Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter pitää tilannetta huolestuttava. 

– Rakennusalan ahdinko näkyy Varsinais-Suomessa, missä toimiala on pitkään toiminut yhtenä kasvun veturina. Pienillä ja keskisuurilla alan yrityksillä ei ole taloudellisia puskureita, joilla tätä monisyistä haastavaa tilannetta voitaisiin paikata, Munter sanoo.  

– Tunnistamme, että monen pk-yrityksen tilanne toimialasta riippumatta on erittäin haastava. Inflaatio ja korkojen nousu ovat viemässä Suomea kohti taantumaa – moni pk-yritys ei ole enää pystynyt sinnittelemään tämän viimeisimmän kriisin yli ja nyt tilanne näkyy erityisesti rakennusalalla, Munter sanoo. 

Petteri Orpon hallitus esitteli tiistaina kehysriihessään päätöksiä, joilla rakennusalan ahdinkoa yritetään lievittää. Hallitus päätti muun muassa helpottaa korkotukilainojen myöntämistä, lykätä valtiontukien lopettamista asumisoikeuskohteilta vuoteen 2025 ja nopeuttaa ARA-kohteiden aloituspäätöksiä. Lisäksi hallitus aikoo nostaa ASP-lainan enimmäismäärää ja pidemmässä juoksussa muun muassa helpottaa rakennuslupiin liittyvää byrokratiaa.  

Munter pitää hallituksen toimia oikeansuuntaisina, mutta katsoo, etteivät ne yksin riitä helpottamaan akuuttia tilannetta. 

– Hallitus on tarttunut moniin yrittäjäjärjestön esittämiin ratkaisuihin, mistä kiitämme. Toimet eivät kuitenkaan yksin riitä. Lapio on saatava rivakasti maahan ja valtion infrahankkeet ja kuntien julkisrakentaminen aloitettava etupainotteisesti, Munter katsoo.  

Mediatietojen mukaan Turun tunnin junaa koskevat päätökset on tarkoitus tehdä hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa myöhemmin. Ratainvestointia rahoitetaan valtion omistusta myymällä. 

– Askelmerkit Turun tunnin junan osalta on kerrottava ripeästi, jotta investointeja saadaan liikkeelle ja maakunnalle näkymää tulevaisuuteen, Munter sanoo.

Varsinais-Suomen Yrittäjät järjestää rakennusalan yrittäjille keskustelutilaisuuden 28.9. Turussa. Yrittäjäjärjestön kautta on mahdollista saada apua ja neuvontaa taloudellisissa vaikeuksissa.  

– Neuvomme jäsenyrittäjiä ja ohjaamme oikeiden palvelujen piiriin. Yrittäjän talousapu -palvelu auttaa yrittäjiä maksutta. Kehotan yrittäjiä olemaan yhteydessä ajoissa, Munter sanoo.