Siirry sisältöön
torstai 23.7.2026 🌧️ 14° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Yrittäjien työttömyys pysyi matalana

Kassanjohtaja Merja Jokinen. Kuva: Anssi Koskinen
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Yrittäjien työttömyys pysyi menneenä vuonna matalana. Yrittäjäkassan jäsenten työttömyysaste vuonna 2024 oli alle 3 prosenttia. Myös vuonna 2023 vastaava luku jäi alle 2,5 prosenttiin. Korkeimmillaan vuoden 2024 työttömyysaste oli lokakuussa 2,7 prosenttia ja matalimmillaan tammikuussa 2,4 prosenttia. 

– Vaikka työttömyysaste kasvoi prosentuaalisesti viime vuoden aikana hieman, ei työttömien määrä juuri noussut. Itse asiassa tämän vuoden 2,7 % työttömyysaste on yllättävänkin matala, kun sitä vertaa maan taloustilanteeseen tai uutisoituihin konkurssimääriin, kommentoi Yrittäjäkassan kassanjohtaja Merja Jokinen.  

– Maksoimme etuuksia noin 1300 jäsenellemme 11,7 miljoonalla eurolla. Edellisenä vuonna etuutta sai 1287 jäsentä yhteensä 10,7 miljoonan euron edestä. 

Jokisen mukaan matala työttömyysaste kielii muun muassa siitä, että yrittäjillä on poikkeuksellinen kyky sopeutua muutoksiin ja kriiseihin.  

– Yrittäjillä on korkea sietokyky. He tekevät kaikkensa ennen kuin lopettavat yritystoimintansa ja tulevat päivärahan saajiksi, Jokinen pohtii. 

Myös tänä vuonna työttömyyden odotetaan pysyvän kohtuullisen matalana.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.