Alkuvuoden koronarajoitukset ovat iskeneet moniin. Nyt tilannetta synkistää Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Uutiset

Yrittäjägallup: Yrittäjien tilanteessa tapahtunut käänne huonompaan

Yrittäjien tilanteessa tapahtui käänne huonompaan helmikuussa, Yrittäjägallup osoittaa. ”Alkuvuoden koronarajoitukset ovat iskeneet moniin. Nyt tilannetta synkistää Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Se vaikuttaa välillisesti moniin yrityksiin mm. energian ja raaka-aineiden hintojen nousun sekä kasvavan epävarmuuden vuoksi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Kantar toteutti Yrittäjägallupin 9.–15. helmikuuta, jolloin koronarajoituksia oli voimassa. Tutkimuksessa haastateltiin 1 049 pk-yritysten edustajaa. Luottamusväli on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kysely tehtiin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

”Käänne näkyy monessa mittarissa. Se tuntuu erityisesti palvelualoilla. Yrityksistä 41 prosenttia raportoi myynnin vähentyneen koronapandemian aikana. Palvelualoilla osuus on 45 prosenttia”, Pentikäinen kertoo.

Niiden yritysten osuus, jotka uskovat selviävänsä koronakriisistä, on laskenut 71 prosenttiin. Vielä marraskuussa osuus oli 75 prosenttia. Entistä vähemmän on myös yrityksiä, joiden myynti on noussut koronakriisin pahimmista vaiheista.

Joka kymmenes pohtii yrityksensä myymistä

Pk-yritykset raportoivat myös kasvavista vaikeuksista työntekijöiden töihin pääsemisessä. 14 prosenttia kertoo, että työntekijät eivät ole päässeet töihin. Osuus oli marraskuussa 10 prosenttia.

Yrityksensä myymistä pohtii joka kymmenes yrittäjä. Teollisuudessa osuus on kuitenkin selvästi korkeampi, jopa 18 prosenttia. Kaupassakin osuus on korkea, 16 prosenttia.

”Erityisesti pienet työnantajayrittäjät ovat ahtaalla. Koronakriisi on iskenyt heihin lujimmin. Siksi moni on aikeissa luopua. Olisi tärkeää, että toimiville yrityksille löytyisi jatkajia”, Pentikäinen sanoo.

Raaka-aineiden hintojen nousu monelle murhe

Varsinkin teollisuudessa raportoidaan laajalta raaka-aineiden hinnan noususta ja häiriöistä tuotantoketjuissa. Teollisuusyrityksistä 57 prosenttia kertoo raaka-aineiden hintojen nousseen ja 35 prosenttia raportoi häiriöistä tuotantoketjuissa.

”Ukrainan kriisi synkistää tilannetta, joka on valmiiksi vaikea koronapandemian jäljiltä. On alkamassa uusi aika, joka tuo monelle yrittäjälle harmaita hiuksia”, Pentikäinen arvioi.

Koronapandemian jäljiltä 26 prosenttia yrityksistä kertoo asiakasvirtojensa vähentyneen (11/21 22 %) ja 22 prosenttia kertoo tuloksentekokykynsä heikentyneen (11/21 20 %). Tuloksentekokyky on vahvistunut 13 %:lla (11/21 15 %).

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.