38 prosentilla yrityksistä liikevaihto on yhä alle koronakriisin alun tason
Uutiset

Yrittäjägallup: Synkkiä pilviä taivaalla, yritysten koronaongelmat kärjistymässä

Pahentuva koronatilanne alkaa näkyä yritysten arjessa. “Taivaalla on synkkiä pilviä. Tukitoimia tarvitaan, jos rajoitustoimia kiristetään. Hallituksen pitää toimia ajoissa, eikä antaa yritysten kriisin syventyä”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä muistuttaa.

– Kamppailu pandemiaa vastaan on pahasti kesken. Rajoitusten lisääntyminen ja uusi muunnos synkistävät tilannetta. 38 prosentilla yrityksistä liikevaihto on yhä alle koronakriisin alun tason, Pentikäinen sanoo.

– Jos rajoitustoimia kiristetään, tarvitaan mahdollisimman nopeasti ainakin kustannustuen uusi kierros ja yrittäjän työmarkkinatuen käyttöönotto. Lisäksi tarvitaan joustoja verottajalta ja työeläkeyhtiöiltä. Myös lomautusprosessia pitäisi nopeuttaa, hän vaatii.

Myynnin väheneminen on ollut voimakkainta pienissä yrityksissä sekä palveluissa ja kaupassa, vähäisintä rakentamisessa. Teollisuudessa on yhtä paljon myyntiä menettäneitä kuin kasvattaneita yrityksiä.

– Samaan aikaan raaka-aineiden hinnat nousevat rajusti, monella on tuotantoketjuissa häiriötä ja työmarkkinoilla on paljon epävarmuutta. Myös maksuvaikeudet ovat kasvussa. Yrittäjillä on mittavia huolenaiheita.

– Työehtoneuvotteluissa yritysten tilanteiden erilaisuus on valitettavasti unohtunut. Jotkut luulevat, että kaikki kolkuttelevat paratiisin portteja.

Raaka-aineiden hinnat nousussa

Teollisuusyrityksistä 76 prosenttia raportoi raaka-aineiden hintojen noususta ja 42 prosenttia häiriöistä tuotantoketjuissa.

– Joka kymmenes yrittäjä miettii yrityksen myymistä ja toimintansa alasajoa. Ongelmia on selvästi eniten kaupassa ja palveluissa.

Pandemia on heikentänyt joka viidennen (20 %) yrityksen tuloksentekokykyä ja vähentänyt asiakasvirtoja (22 %). Kaupan alalla isku on ollut laajin.

Kantar selvitti Yrittäjägallupissa yritysten tilanteita Yrittäjien toimeksiannosta 13. kertaa kriisin aikana. Tutkimuksessa haastateltiin 1047 yrittäjää ja yrityksen edustajaa marras-joulukuussa. Virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta +-3,1 prosenttiyksikköä.

Kolme neljästä on varma selviämisestään

Yrityksen selviämiseen koronasta uskoo nyt 75 prosenttia yrittäjistä. Vahvinta usko on yli kymmenen henkeä työllistävissä yrityksissä, kertoo Yrittäjägallup.

Matalimmillaan usko yrityksen selviämiseen koronakriisistä oli huhtikuussa 2020. Tällöin siihen uskoi yrittäjistä alle puolet, 45 prosenttia.

– Luottamus selviämiseen kasvoi rokotusten myötä, mutta luottamuksen vahvistuminen on pysähtynyt, Pentikäinen sanoo. Pahentuva pandemiatilanne näkyy myös siinä, että yhä useampi yritys raportoi etätöiden lisäämisestä.