Liikejuridiikan parissa työskentelevänä näkee päivittäin, kuinka tekoäly on hiipinyt neuvottelupöytiin. Se ei ole enää pelkkä tekninen kuriositeetti, vaan kolmas osapuoli sopimusluonnosten välissä. Kuten jokaisessa asiantuntijatyössä, tekoäly on johtanut tietynlaiseen kilpailuun auktoriteetista ihmisen ja algoritmin välillä. On tietysti terveellistä, ettei asiantuntijaakaan uskota suoralta kädeltä, vaan näkemysten sulattaminen vaatii perusteluja.
Voidaan puhua tietynlaisesta tietoverkkoparadoksista. Tieto ja käsitys oikeudesta sekä oikeasta niukentuvat, vaikka tietovarastot itsessään ovat yhä helpommin useamman tavoitettavissa ja sisältävät entistä enemmän informaatiota. Oikean tiedon löytäminen on yhä vaikeampaa tiedon määrän kasvaessa. Tekoälyn käytöstä juridiikassa on jo varoittavia esimerkkejä: kielimallin hyödyntäminen kirjelmän laatimisessa on kostautunut, kun
oikeudenkäynnissä on huomattu, että tekstin viittaamat oikeustapaukset ovat täysin keksittyjä.
Tekoälyn vaikutukset liikejuridiikkaan
Tekoäly nopeuttaa työtä auttamalla mekaanisissa tehtävissä, kuten oikoluvussa tai sopimusten kääntämisessä. Se on kuitenkin tuonut mukanaan myös uutta ”turhaa työtä”. Vastaan tulee tilanteita, joissa pitkien viestien tai asiakirjojen lukeminen on ulkoistettu kielimallille. Jos mallin kontekstiymmärrys on puutteellinen, se nostaa esiin epäolennaisuuksia tai tekee virheellisiä päätelmiä. Nämä välitetään usein eteenpäin ilman ihmisen tekemää tarkistusta. Tällöin asiantuntija joutuu perkaamaan kyseiset päätelmät ja perustelemaan niiden virheellisyyden. Tämä luonnollisesti lisää kustannuksia yrittäjälle.
Toistaiseksi tekoäly on poikinut uutta työtä myös siksi, että yritykset tai henkilöt ovat ajautuneet ongelmiin nimenomaan tekoälyn käytön seurauksena. Tällaiset tilanteet ovat yleistyneet erityisesti konkursseihin liittyvissä asioissa, kun tekoälyä on käytetty viestinnässä pesänhoitajalle tai sitä on pidetty juridisena neuvonantajana.
Tekoäly sopimusten laatimisessa
On luonnollista olla epäileväinen, kun juristit sanovat, ettei tekoälyä kannata käyttää sopimusten laatimiseen, ja tarjoavat samalla omia palveluitaan. Tekoälyä voi ja kannattaakin hyödyntää, kunhan on tietoinen sen riskeistä ja mahdollisuuksista. Kielimallin käyttö sopimuksen rungon laatimisessa voi nopeuttaa prosessia huomattavasti. On helpompaa ottaa kantaa ja muokata olemassa olevaa tekstiä kuin aloittaa tyhjältä paperilta. Myös sopimuksen oikoluku kielimallilla on erittäin hyödyllistä. Esimerkki toimivasta promptista:
”Laadi runko yksipuoliselle salassapitosopimukselle. Sopijapuolet ovat XXX ja YYY. Sopimuksen on katettava liikesalaisuudet, asiakasrekisterit ja tekninen dokumentaatio. Määrittele salassapidon kestoksi X vuotta sopimuksen päättymisestä ja lisää kohta sopimussakosta, jonka suuruus on X euroa.”
Tämän tyyppiseen promptiin voi lisätä asioita, joita sopimukseen haluaa sisällyttää. Sitten se kannattaa käyttää vähintäänkin tarkastettavana juristilla, oman tarkistuksen jälkeen. Tämä toimintamalli takaa yrittäjälle mielenrauhan sopimuksen sisällöstä, kustannussäästöt asiantuntijan kuluissa sekä omien tarpeiden helpomman viestimisen.
Riskit piilevät sisällössä. Jos kielimalli päättää sopimuksen sisällöstä täysin, yrittäjä ulkoistaa päätöksenteon yrityksensä riskinkantokyvystä algoritmille. Riskin kantaa yritys, ei tekoäly. Eräässä tapauksessa kielimalli jätti lisäämättä sopimukseen yleiset sopimusehdot, mikä muutti kymmenien tuhansien eurojen vahingon miljoonaluokan vastuuksi ja johti lopulta konkurssiin.
Tekoäly parhaimmillaan säästää sekä yrittäjän että juristin aikaa. Juristin on helpompi vastata asiakkaan tarpeisiin, kun perusrunko on jo hahmoteltu, mikä laskee myös juristin palkkioita. Pahimmillaan tekoäly kuitenkin lisää kustannuksia, kun asiantuntijan aika kuluu virheiden haravoimiseen. Suurin riski on kuitenkin se, ettei asiantuntija tarkista tuotosta lainkaan, jolloin hallitsemattomat riskit realisoituvat. Esimerkiksi virheet osakassopimuksessa voivat olla jälkikäteen erittäin kalliita, usein jopa mahdottomia korjata.
