Uutiset

Yöpymiset kasvaneet – myös verrattuna vuoteen 2019: “Turku on hyötynyt asennemuutoksesta kotimaanmatkailua kohtaan”

Vuosi 2021 on ollut matkailulle elpymisen aikaa – myös Turussa. Visitoryn kokoamien tilastojen mukaan tammi-syyskuussa yöpymiset Turun majoitusliikkeissä lisääntyivät 18 prosenttia verrattuna vuoteen 2020. Kotimaisten yöpyjien määrä lisääntyi 21 prosenttia.

Kesä oli Turun matkailulle suorastaan menestys, sillä majoitusliikkeissä oli kesä-elokuussa jopa 39 prosenttia enemmän yöpyjiä kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Turun majoitusmyynti oli kesällä 18,7 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuodesta oli 51 prosenttia.

– Huomionarvoista on, että Turussa oli enemmän yöpyjiä myös verrattuna kesään 2019, jolloin pandemia ei vielä rajoittanut matkailua. Turku on hyötynyt suomalaisten myönteisestä asennemuutoksesta kotimaanmatkailua kohtaan, toteaa Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja.

Saariston syleilemä Turku on monimuotoinen ja suosittu matkakohde, koska kaupungissa voi helposti yhdistää kulttuuri- ja luontomatkailun.

– Turku tarjoaa monipuolisesti juuri sellaista nähtävää ja koettavaa, jota kotimaiset matkailijat haluavat. Suomalaisten vaatimustaso ja odotukset ovat nykyään korkealla myös kotimaassa – halutaan viettää päivä luontopolulla mutta pujahtaa yöksi hotellin lakanoihin, Hirvenoja selvittää.

– Siksi on ilahduttavaa, että Turussa on useita vetovoimaisia majoituskohteita. Matkoilta ja minilomilta haetaan nykyään arjen luksusta. Etenkin hotelli- ja ravintolaelämyksissä arvostetaan kohteen visuaalisuutta ja kuvauksellisuutta, sillä kokemuksia jaetaan mielellään sosiaalisessa mediassa.

Markkinoinnissa yhteistyö on voimaa

Hirvenojan mukaan onnistunut markkinointi ja ymmärrys kohderyhmistä on yksi tekijä Turun myönteisten matkailutilastojen taustalla. Kesällä 2021 suomalaiset matkailivat kotimaassa edellistä kesää suunnitelmallisemmin, joten he suorastaan janosivat tietoa kohteista, palveluista ja reiteistä.

– Visit Turun markkinoinnin ja viestinnän kivijalkana on Kiss my Turku -konsepti. Siihen nojaava matkailusivusto Kissmyturku.fi inspiroi matkailijoita ja tarjoaa meille arvokasta tietoa vierailijoiden kiinnostuksesta. Esimerkiksi kesällä 2021 sivuston teemoista kävijöitä kiinnostivat eniten aktiviteetit, ravintolat ja lapsiperheille suunnattu sisältö, Hirvenoja kertoo.

Visit Turku on ollut vahvasti mukana myös valtakunnallisessa 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjassa, joka tarjoaa innostavia vinkkejä kotimaan matkakohteista.

– Me Visit Turussa koemme, että pandemia-ajasta elpyvän matkailuelinkeinon kannattaa yhdistää voimansa niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti.

Hirvenojan mukaan yhteistyön merkitys korostuu etenkin matkailun vastuullisuudessa, joka on muuttunut trendistä normiksi. Visit Turku on alueorganisaationa sitoutunut kehittämään vastuullista matkailua Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelman mukaisesti.

– Visit Turulla on paikallisesti tärkeä kannustajan rooli, sillä Turku on matkakohteena yhtä vastuullinen kuin paikalliset matkailutoimijat ja -yritykset. Matkailijat läheltä ja kaukaa valitsevat ja arvottavat kohteita yhä enemmän vastuullisuuden näkökulmasta.