"Tehtävämme on tuottaa Varsinais- Suomen laadukkainta, nykyaikaisinta ja asiakkaille arvoa tuottavinta isännöintipalvelua.”
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Yhdessä kohti parempaa asumista

Pitkään isännöintialalla toiminut Kiinteistöpiste Vuori sai käyttöönsä kertaheitolla suuren yhtiön voimavarat, kun se liittyi viime syksynä osaksi Isännöintitaloa. Vaikka Kiinteistöpiste Vuoren osake-enemmistö myytiin Isännöintitalolle, isännöitsijät Tommy Dahlberg ja Veikko Nieminen jatkavat edelleen yrityksen omistajina. Isännöintitalossa tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen järjestely – päinvastoin. Isännöintitalon työntekijät omistavat yhdessä yrityksen, jossa työskentelevät. Järjestely on isännöintialalla harvinaista näin isossa konsernissa, mutta Isännöintitalossa se on toiminut erinomaisesti. Tuloksena on ollut työhönsä sitoutuneita ja motivoituneita isännöitsijöitä. Se on osaltaan vaikuttanut asukaskyselyjen positiivisten palautteiden runsauteen. 

Toimintaa kehitetään yhdessä 

Pari vuotta sitten isännöitsijä Hemmo Lukander teki vastaavan järjestelyn yrityksensä Turun Talohuollon kanssa. 

”Olen todella tyytyväinen, että liityimme Isännöintitaloon vuonna 2019. Se mahdollisti toiminnan kehittämisen sekä entistä monipuolisemmat asiantuntijapalvelut asiakkaillemme”, Hemmo Lukander toteaa. 

Isännöintitalo puolestaan sai taloonsa Hemmon, jonka persoonallisen suora tyyli ja rautainen ammattitaito tunnetaan taloyhtiöissä. Toisia se miellyttää niin, että he kelpuuttavat vain ja ainoastaan Lukanderin isännöitsijäkseen. 

Paikallista ja henkilökohtaista palvelua 

Vaikka Isännöintitalo on kehittänyt sähköisiä palveluja entistä laajemmiksi ja avoimemmiksi, konsernin isännöitsijät tavoittaa myös ihan perinteisesti soittamalla. 

”On tärkeää kuunnella asiakkaita ja ymmärtää, mitä ihmiset asumiseltaan odottavat. Monet haluavat henkilökohtaista palvelua. Siksi paikallisuuteen ja henkilökohtaiseen palveluun on panostettu. Tässä erotumme useista muista alan toimijoista”, Isännöintitalon toimitusjohtaja Ari Kesäläinen kertoo. 

Lisäksi on panostettu henkilökunnan hyvinvointiin. Työssään viihtyvät työntekijät ovatkin merkittävä syy siihen, miksi Isännöintitalolla on positiivinen maine useassa varsinaissuomalaisessa asunto-osakeyhtiössä. 

Asiantuntemus on työn perusta 

Isännöintitalon väki tuntee poikkeuksellisen hyvin useat asiakasyhtiönsä, sillä erityisen pitkäkestoisten asiakassuhteiden vuoksi monista on huolehdittu jo yli puoli vuosisataa. 

”Varsinaissuomalainen rakennuskanta ikääntyy, mikä vaatii isännöinniltä myös korjausrakentamisen ja projektijohdon erityisosaamista. Tytäryhtiömme V-S Tekniikkatalo on asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamiseen erikoistunut insinööritoimisto”, Kesäläinen kertoo. 

Isännöintitalon pisimmät asiakassuhteet ovat kestäneet jo yli 50 vuotta. Se on melkoinen osoitus luottamuksesta yritystä kohtaan. 

Suurten ikäluokkien eläköityminen koskee myös isännöintialaa ja Isännöintitalossakin on toisinaan avoinna työpaikkoja. Uusien tekijöiden osaaminen varmistetaan yrityksen oman koulutusakatemian kautta. Kaikilla Isännöintitalon isännöitsijöillä on vähintään isännöintialan ammattitutkinto IAT. Työntekijöiden pitkäaikainen kokemus sekä vankka koulutus luovat vahvan pohjan laadukkaaseen tekemiseen. 

”Tehtävämme on tuottaa Varsinais- Suomen laadukkainta, nykyaikaisinta ja asiakkaille arvoa tuottavinta isännöintipalvelua”, Kesäläinen kiteyttää. 

Katso uudet nettisivut osoitteessa  www.isannointitalo.fi