Turvanastan nykyiset omistajat ja kolmannen sukupolven edustajat Ia Adlercreutz (keskellä vas.) ja toimitusjohtajana työskentelevä Mikko Salakari (keskellä oik.) tuotekehityspalaverissa tuotekehitysinsinööri Reko Laineen (vas.) ja tuotekehitysjohtaja Sami Hyökin (oik.) kanssa. Kuva: Heikki Aitola.
Uutiset

Vuoden Yrittäjäperhe 2021 -tunnustuspalkinto Turvanasta Oy:lle

Turun Yrittäjät jakaa Vuoden Yrittäjäperhe -tunnustuspalkinnon tänä vuonna 35. kerran. Turun Yrittäjien hallitus on valinnut palkinnon saajaksi Turvanasta Oy:n Salakarin yrittäjäperheen. Yritys on maailman johtava nastavalmistaja. Perheyrityksen toimintakulttuuri ja menestys perustuvat vahvalle osaamiselle, joka jatkuu nyt jo neljännessä polvessa.

Turvanasta Oy:n tarina alkaa 1960-luvulta, kun piikkiöläinen Martti Salakari aloitti auton renkaiden nastojen kehittämisen. Toiminnassa ja tuotekehityksessä ennakoitiin liikenteen määrän merkittävää kasvua. Suomen talvisissa olosuhteissa tämä tiesi kasvavaa tarvetta tuotteille, jotka lisäisivät autoilijoiden turvallisuutta. Yrityksen nimi ei vielä tuolloin ollut Turvanasta, mutta turvallisuus oli jo tuolloin tekemisen keskiössä.

– Vuonna 1974, vain kymmenisen vuotta nastojen kehitystyön alettua, isoisämme menehtyi yllättäen ja isämme Heikki Salakari otti yrityksen ohjat käsiinsä. Hänen perustama H.J. Salakari Oy jatkoi nastojen kehittämistä ja saavutti vuosien varrella ison teknisen osaamispääoman, Turvanasta Oy:n toimitusjohtaja Mikko Salakari toteaa.

Turvanastan nykyiset omistajat ja kolmannen sukupolven edustajat Mikko Salakari ja Ia Adlercreutz (keskellä vas.) keskustelevat uusista konehankinnoista työkaluosastolla. Kuva: Heikki Aitola

Turvanasta toimii jo neljännessä polvessa. Mikko Salakari on toiminut perheyrityksen pääomistajana vuodesta 2019. Hän on ollut yli 20 vuotta mukana yrityksen toiminnassa ja vastannut sen operatiivisesta toiminnasta jo pitkään. Mikko Salakarin sisar Ia Adlercreutz toimii yrityksen hallitustehtävissä, ja pojat Viljami ja Elias työskentelevät opiskelunsa ohessa tuotantotehtävissä.

– Yrityksemme menestys perustuu yksinkertaisiin asioihin: ketterään tuotekehitysyhteistyöhön asiakkaidemme kanssa, vuosien aikana kertyneeseen ylivoimaiseen tekniseen osaamiseen, jatkuvasti tehostuneeseen tuotantoomme sekä toimitusvarmuutta vahvistavaan omaan kone- ja työkaluvalmistukseen, Salakari listaa.

Maailman suurin nastojen valmistaja

Heikki Salakarin johdossa tuotekehitystyön yhdeksi tärkeäksi kulmakiveksi muodostui vaativissa sääolosuhteissa tehdyt ajokokeet. Niistä saadut havainnot täydensivät teoreettisen fysiikan ymmärryksen siivittämää tuotekehitystyötä. 1980-luvulla keskusteltiin laajasti teiden kulumisesta, ja vuonna 1988 Turvanasta perusti yhdessä Neste Oyj:n kanssa Turvanasta Oy:n, jonka erityistehtävänä oli teiden kulumista minimoivien nastojen kehittäminen.

– Vaikka Neste irrottautui Turvanastasta jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, yhteisomistuksen vaikutus nastainnovaatioihimme on ollut merkittävä. Ison yrityksen mukanaolo mahdollisti tuotekehitystyömme nostamisen maailmaluokan tasolle, Salakari kertoo.

Turvanasta on kansainvälistynyt nopeasti, ja yhä useammat talvirenkaiden valmistajat ympäri maailmaa luottavat Turvanastan tuotteisiin. Vienti muodostaa yli 90% yrityksen myynnistä. Yli miljardin nastan vuosituotanto tekee Turvanastasta maailman suurimman nastojen valmistajan.

Viimeksi päättyneellä tilikaudella Turvanasta Oy:n liikevaihto oli 28 milj. €. Henkilöstöä on tällä hetkellä 88 kpl.