Raision kaupunki
Kyselyn avulla saadaan tärkeää tietoa siitä, miten vastaajat kokevat ilmastoasioiden huomioimisen kaupungin toiminnassa. Samalla vastaajilla on mahdollisuus jättää omia toiveita liittyen ilmastoasioihin ja niiden viestintään.
Uutiset

Vastaa kyselyyn Raision kaupungin ilmasto- ja kestävyysasioista 15.11.2022 mennessä

Raisiossa tutkitaan asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden mielikuvia kaupungin ilmastoasioiden kehittymisestä ja viestinnästä. Nyt on avattu aiheesta tietoa keräävä kysely. Vastaava kysely suoritettiin vuosi sitten ja nyt saatavia vastauksia vertaillaan vuoden takaiseen tilanteeseen.

Kyselyyn voivat vastata muun muassa kaikki Raisiossa työskentelevät, opiskelevat, harrastavat, ostoksilla tai muutoin siellä asioivat ja asukkaat.

– Kyselyn avulla saamme tärkeää tietoa siitä, miten vastaajat kokevat ilmastoasioiden huomioimisen kaupungin toiminnassa. Samalla heillä on mahdollisuus jättää omia toiveita liittyen ilmastoasioihin ja niiden viestintään Raisiossa, kertoo Raision kaupungin ilmastokoordinaattori Ronja Ryyppö.

Kysely on osa ympäristöministeriön rahoittamaa Ilmastosuunnitelmasta tekoihin –hanketta, joka päättyy marraskuun lopussa. Ilmastotyötä ja sen kehittämistä jatketaan Tulevaisuuden kestävä Raisio -hankkeella, jossa viedään eteenpäin ilmastojohtamisen menettelyjen kehittämistä. Uudessa hankkeessa huomioidaan myös kiertotalousasiat ja niiden kehittäminen.

– Raisiossa ilmastotyö on ottanut aimo harppauksen eteenpäin ja uusi hanke tuo jatkuvuutta työlle. Uuden hankkeen avulla ilmasto- ja kiertotalousajattelua juurrutetaan syvemmälle ja työ tehdään näkyväksi uusin keinoin. Molemmat seikat ovat tärkeitä ilmastotyöhön sitouttamisen kannalta, Ryyppö sanoo.

Raision ilmastoasioiden kyselyyn voi vastata 15. marraskuuta asti.

Kyselyyn pääset tästä

Kysely on mahdollista täyttää myös paperisena Raision kirjaston aulassa maanantaina 31.10. alkaen.