Uutiset

Uusi turkulainen ruokakirja innostaa kokkaamaan ja syömään ulkona

Ulkona kokkaaminen on vain asenne- ja pukeutumiskysymys! Uuden Ulos syömään -ruokakirjan avulla voi kokata ulkona ympäri vuoden, ja valmistaa grillissä niin donitseja, jouluruokia kuin Nutella-ritareitakin. Kirjan tekijöinä on joukko turkulaisia ruoka-alan osaajia.

Turun ruokamessuilla julkaistiin pitkästä aikaa paikallinen ruokakirja. Ulkona syömiseen ja kokkaamiseen keskittyvä Ulos syömään -ruokakirja on saanut inspiraationsa siitä, että korona-aika on innostanut ihmiset nauttimaan ulkoilusta, luonnossa liikkumisesta ja kokkaamisesta aivan uudella tavalla.

Kirjan reseptit voi toteuttaa omalla takapihallaan, mökillä, veneessä tai luonnon helmassa.

Kirjan tekijät: Jaska Poikonen (vas.), Jesse Söderlund ja Heli Nieminen. Kuvat: Jaska Poikonen

Ulos syömään -kirjan kaikki tekijät ovat turkulaisia. Resepteistä vastaa kokki, keittiömestari, yrittäjä ja Turun ammatti-instituutissa kokkeja kouluttava Jesse Söderlund. Kirjan on teksteistä ja sosiaalisen median sisällöistä vastaa pitkään ruokatoimittajana toiminut, nykyisin Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehden päätoimittajana työskentelevä Heli Nieminen, jonka käsialaa ovat myös suositut Turku lautasella 1-3 -kirjat. Kirjan kuvista ja taitosta vastaa graafikko ja valokuvaaja Jaska Poikonen, joka tunnetaan muun muassa Kasvot kadussa -näyttelystään Logomossa.

–Halusin luoda kirjaan reseptejä, joissa on jokin uusi juju. Kaikki ovat varmasti tehneet joskus köyhiä ritareita, mutta kun pullaviipaleiden väliin levitetään Nutellaa, ritarit kieritellään kaakaomuroissa ja ne paistetaan kypsiksi muurikkapannussa, hommassa on ihan eri twisti kuin ennen, sanoo Söderlund.

Kirjan erikoisuuksia ovat myös esimerkiksi grillattu glögi, suoraan tölkissään paahdettu kinuskikastike, jätkänkynttilän päällä paistettavat blinit ja take away -donitsitaikina. Kirjasta löytyy ideoita kaikkiin vuodenaikoihin – niin keväiseen piknikkiin, maukkaisiin kesäjuhliin, syksyn sadonkorjuuseen kuin jouluiseen ateriaankin.

Ulos syömään -kirja syntyi onnekkaiden sattumien kautta.

–Olemme tunteneet Jessen kanssa toisemme pitkään ja suunnitelleet vuosia sitä, että olisi hienoa tehdä joskus ruokakirja yhdessä. Kun tutustuimme Jaskaan, totesimme, että meillä on nyt kasassa loistava tiimi – tehdään se kirja nyt, kertoo Heli Nieminen.

Ulos syömään -kirja syntyi kolmikon muiden töiden ohessa, ja sitä tehtiin alkuvuodesta aina tähän syksyyn asti. Kirjan kuvissa loistavat suomalaiset raaka-aineet, ja kirjan sivuilla hehkuu varsinaissuomalainen luonto kaikissa vuodenajoissaan.

–Ulkona ruokaa kuvatessa puitteet ovat valmiina – kannolla tai kalliolla ei miljöötä tarvitse luoda tyhjästä ja sää on sellainen kuin on. Tämä sopii kuvaustyyliini ja -filosofiaani paremmin kuin hyvin, kertoo kirjan kuvista ja taitosta vastaa graafikko ja valokuvaaja Jaska Poikonen.

Ulos syömään -kirja on saanut merkittävää suosiota myös TikTokissa, jossa kirjan tekoon liittyviä videoita on katsottu jopa yli 50 000 kertaa per video.

Kirjaa on myynnissä Turun kansallisessa kirjakaupassa ja sen voi tilata myös netin kautta.