Kuva: pixabay
Uutiset

Tutkimus: Yritykset hyödyntävät aiempaa enemmän luottotietopalveluja

Viime vuoteen verrattuna moni yritys onnistui saavuttamaan tavoitteensa usealla mittarilla ja tavoittelee sinnikkäästi kasvua epävarmuudesta huolimatta. Kauppasota voi kuitenkin kampittaa yritysten kasvuhaaveet ja haalistaa aiemmat onnistumiset kaukaiseksi muistoksi. Yrityksissä varaudutaankin nyt talouden häiriöihin kustannussäästöillä, myynnin vahvistamisella ja saatavien nopealla kotiuttamisella. Osana varautumista maksuviiveitä torjutaan aiempaa tarmokkaammin erityisesti annakkomaksujen ja luottotietopalvelujen avulla, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti. 

Intrumin tutkimus paljastaa yritysten varautuvan talouden häiriöihin eniten karsimalla kuluja, vahvistamalla myyntiä sekä nopeuttamalla saatavien kotiuttamista.

Vuoden takaisiin näkymiin verrattuna suomalaisissa yrityksissä on ollut aihetta odottaa talouden kohenemista. Keventyneet rahoitusolot ja matalampi inflaatio tekivät tehtävänsä ja loivat kasvulle suotuisammat olosuhteet. Luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti kertoo, että viime vuoteen verrattuna peräti 72 prosenttia yrityksistä saavutti tai ylitti tavoitteensa myynnin, liikevaihdon ja bruttokatteen osalta. Vielä useampi (74 prosenttia) onnistui operatiivisessa tehokkuudessa. Myös innovaatioihin panostaminen on kasvanut selvästi viime vuoteen verrattuna. Vastaajista 56 prosenttia kertoi, että uusien tuotteiden ja palvelujen kehityksessä oli onnistuttu yli odotusten.

Onnistumiset ja talouden aiempi kehittyminen ovat voineet siivittää yrityksiä tavoittelemaan aiempaa vahvemmin kasvua. Yrityksistä 62 prosenttia näkee liiketoiminnan kasvattamisen vuoden 2025 tärkeimmäksi prioriteetiksi. Talouden viimeaikaisten jyrkkien käänteiden myötä yrityksillä voi kuitenkin olla vastassaan odottamattomia haasteita. Huolestuttavaa onkin, että yli neljä kymmenestä (43 prosenttia) yrityspäättäjästä ei ole vakuuttunut yrityksensä lähiaikojen kassavirran kehityksestä.

– Viime vuonna yritysten tilanne kääntyi selkeästi parempaan, mutta yrityspäättäjien vastauksissa ilmeni edelleen epävarmuutta, jonka taustalla vaikuttavat varmasti viime vuosien vaikeat taloudelliset olosuhteet. Voimme olettaa, että viimeaikaiset äkilliset käänteet maailman taloudessa ovat syventäneet pessimismiä ja yritykset tekevät nyt kaikkensa sopeutuakseen jälleen täysin uudenlaiseen tilanteeseen, sanoo Suomen Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala.

Yritysten lääkkeet talouden häiriöiden torjuntaan

Talouden häiriöiden vaikutuksia pyritään torjumaan yrityksissä monin eri keinoin. Kulujen karsiminen nähdään entistä tärkeämpänä kannattavuuden parantamiseksi ja yrityksen talouden vakauttamiseksi. Kuluvan vuoden aikana kustannussäästöjä aikoo toteuttaa 45 prosenttia yrityksistä, mikä on enemmän kuin 39 prosenttia vuonna 2024. Lähes kolmannes (31 prosenttia) aikoo vahvistaa myyntitoimintojaan, mikä on linjassa kasvutavoitteiden kanssa. Kassavirtaan haetaan tehostusta ja vastaajista 23 prosenttia kertoi yrityksensä etsivän keinoja kotiuttaa saatavat nopeammin.

– Hyvin toimiva saatavienhallinnan prosessi on yksi tehokkaimmista keinoista vapauttaa varoja yrityksen käyttöön. Kun prosessi suunnitellaan hyvin ja otetaan käyttöön järjestelmällisesti, hyötynä on nopeamman kassavirran lisäksi myös se, että maksujen selvittelyn tarpeen pitäisi vähentyä ja resursseja voidaan vapauttaa liiketoiminnan kannalta olennaisempiin tehtäviin, Iskala kertoo.

Yhä useampi yritys suojautuu maksuviiveiltä luottotietopalvelujen avulla 

Yritykset ovat heränneet suojautumaan aiempaa enemmän maksuviiveiltä. Maksujen myöhästymistä pyritään estämään pyytämällä ennakkomaksua, tarkistamalla asiakkaiden luottotietoja, luottovakuutuksilla, pankkitakauksilla ja petosten torjunnalla. Kaikkien näiden keinojen hyödyntäminen on kasvanut viime vuosina. Erityisesti luottotietopalveluja hyödynnetään Suomessa enemmän verrattuna sekä viime vuoteen että muuhun Eurooppaan. Ennakoivasti luottotietopalveluja hyödyntää 39 prosenttia suomalaisyrityksistä, mikä on enemmän kuin 34 prosenttia viime vuonna ja 37 prosenttia Euroopassa keskimäärin. Asiakkaiden pyytäessä pidempiä maksuehtoja luottokelpoisuutta arvioi 21 prosenttia suomalaisyrityksistä. Eurooppalaisyrityksistä näin toimii keskimäärin 18 prosenttia.

– Luotonhallinnassa tieto lisää tulosta, kun voidaan ennalta ehkäistä maksujen viivästymisen mahdollisuutta ja luottotappioriskien toteutumista. Luottotietopalvelujen avulla voidaan myös tehdä luottopäätöksiä vastuullisemmin. Asiakkaan maksukyvyn huolellinen arviointi auttaa torjumaan velkaongelmia, mikä on hyvä asia yritysten, kuluttajien ja yhteiskunnan kannalta, Iskala toteaa.

Luotonhallintayhtiö Intrumin tutkimus kertoo, että yritykset ovat viime vuosina vahvistaneet toimiaan maksuviiveiden torjumiseksi.