Turku Science Park Oy:n kymmenen viikkoa kestävä BusinessUp-kiihdytysohjelma hioo yritysideoita kohti startup-yrittäjyyttä. Ohjelma päättyy perinteisesti DemoDay-iltaan.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Turun seudun innovaatiokulttuurin ytimessä

Elinkeinoelämän kehitysyhtiö Turku Science Park Oy luotsaa yritysten toimintaa kestävään suuntaan. Seudun vahvuutena on yhdessä tekeminen.


Kun mielessä pyörii uusi idea, sen liiketoimintapotentiaalia voi testata Turun seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy:n avulla. Yhdentoista kunnan yhteinen yhtiö auttaa kaikkia yrityksiä ja yrittäjäksi haluavia niin uran alkuvaiheessa kuin yrityksen koko elinkaaren ajan.

”Tarjoamme perinteistä teknistä tukea yrityksen perustamiseen mutta sen lisäksi monipuolista apua ideoiden testaukseen ja kehittelyyn. On esimerkiksi kiihdytys- ja kasvuohjelmia. Niiden avulla yritykset voivat kasvaa, verkostoitua ja kansainvälistyä, luoda alueelle työpaikkoja ja hyvinvointia”, Turku Science Park Oy:n viestintäpäällikkö
Riku Näsänen kertoo.
Yritysneuvonnalla on saatu aikaan hyviä tuloksia. Suomen Uusyrityskeskukset ry:n vaikuttavuustutkimuksen mukaan sitä hyödyntäneistä yrityksistä toimii viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia. Kaikista Suomessa perustetuista yrityksistä puolet epäonnistui vastaavassa ajassa.
Myös vientitoiminnan tukemiseen ja kansainvälistymiseen on tarjolla hyväksi todettuja työkaluja ja
sparrausta.

”Seudullisena elinkeinoyhtiönä Turku Science Park Oy kehittää edelleen erilaisia toimintamalleja ja polkuja yritysten kasvun edistämiseksi”, Riku Näsänen kerto

Kestävää neuvontaa

Turku Science Park Oy:n yritysneuvojat ja kasvuvalmentajat auttavat hiomaan yritysideoita ja toimintaa kestävään suuntaan – myös kestävän kehityksen kannalta.
”Turun kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2029 ja haluamme kannustaa myös yrittäjiä miettimään ympäristöystävällisiä ratkaisuja”, Näsänen sanoo.
Yrittäjyyden haasteita on pyritty helpottamaan. Koko Suomea vaivaa tietyillä aloilla pula osaavista työntekijöistä.
”Sen voittamiseksi on tehty paljon muun muassa Talent Turku -yhteistyöverkoston ja -palvelukokonaisuuden kautta. Viestimme sekä kansallisesti että kansainvälisesti Turun seudun työmahdollisuuksista.”

Kärkihankkeissa erityisosaamista


Turku Science Park Oy:n taustalla on yksi Suomen parhaista alueellisista verkostoista. Se perustuu kolmen tahon yhteistyöhön: alueen korkeakoulujen, julkisen sektorin ja elinkeinoelämän.
”Voimat yhdistämällä on pystytty tukemaan innovaatio- ja kehitystyötä alueen kärkiosaamisessa esimerkiksi meri- ja lääketeollisuudessa, diagnostiikassa sekä terveysteknologiassa.”
Myös koko elinkeinoelämää läpileikkaavissa uusissa teknologioissa sekä bio- ja kiertotaloudessa on alueellamme runsaasti osaamista.
”Tätä osaamista myös Turun kaupunki hyödyntää kehittäessään omissa kärkihankkeissaan esimerkiksi kaupungin keskustaa ja Turun Tiedepuistoa elinkeinoelämän, asukkaiden kuin matkailun tarpeet huomioiden”, Näsänen kertoo.

Turku Science Park Oy
• Turun seudun elinkeinoelämän kehitysyhtiö
• Palvelee kaikkia yrityksiä ja yrittäjiä toimialasta ja iästä riippumatta
• Tarjoaa yrityksen perustamisneuvontaa, auttaa kehittymään ja kansainvälistymään
• Palvelut seuraavien kuntien asukkaille: Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja Turku