Nimitykset

Turun Kirjamessut sai uuden ohjelmajohtajan

Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajaksi on valittu kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen. Vuoroin Reykjavikissa ja Helsingissä asuva Huotarinen aloittaa uudessa työssään huhtikuun alussa. Ohjelmajohtajana vuodesta 2012 toiminut Jenni Haukio ilmoitti aiemmin tänä vuonna siirtyvänsä muihin tehtäviin.

”Kirjamessujen ohjelmatyö saa Vilja-Tuuliassa parhaan mahdollisen jatkajan. Hänen syvällinen kirjallisuuden alan ammattitaitonsa sekä laaja-alaiset kirjalliset verkostonsa turvaavat tapahtuman menestyksen myös tulevaisuudessa,” Jenni Haukio toteaa.

Turun Kirjamessut on Suomen vanhin kirjamessutapahtuma. Kokonaisuus on viime vuodet uudistunut voimakkaasti poikkitaiteelliseen suuntaan yhdistäen tapahtumaan uudella tavalla musiikin ja teatterin.

”Kirjan ympärillä käy kuhina. Minua kiinnostavat rakenteet, joihin lukijuus kiinnittyy: lukupiirit, blogit, sukupolvikokemuksiksi muodostuvat teokset. Samalla lukeminen on hyvin henkilökohtaista: mihin tahansa tapahtumaan ei lähdetä yksin, mutta kirjamessuille lähdetään. Se, joka lukee, ei ole yksin. Haluan nostaa esiin myös käännöskirjallisuuden korvaamattoman merkityksen kotimaiselle kirjallisuudelle”, kuvailee Vilja-Tuulia Huotarinen.

Tuleva ohjelmajohtaja on palkittu muun muassa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolla, Kalevi Jäntin palkinnolla ja Anni Swan -mitalilla. Huotarisen taiteellisesta monipuolisuudesta kertoo pitkä työura erilaisten kirjoittamiseen liittyvien tehtävien äärellä. Hän on toiminut runouslehden päätoimittajana, erilaisten tapahtumien järjestäjänä, ja hän on parhaillaankin luottamustehtävässä Sanasto ry:n kirjallisuuskummina. Koulutukseltaan Huotarinen on filosofian maisteri. 

”Kirjoittamisen opettaminen on ollut aina lähellä sydäntäni. Opetan Kriittisessä korkeakoulussa, olen vieraillut usein Turun yliopiston luovan kirjoittamisen linjalla opettajana ja perustanut Turkuun Sanataidekoulu Kratin silloisen läänintaiteilijan Emma Puikkosen kanssa”, kertoo Huotarinen. 

Tulevana syksynä ilmestyy Huotarisen seuraava aikuisten romaani Drive-in ja lisäksi ensi-iltansa saa hänen kirjaansa valoa valoa valoa perustuva elokuva. Kirja on käännetty tanskaksi, ruotsiksi ja saksaksi ja sen tapahtuma-ajankohtana on Tšernobylin räjähtämisen jälkeinen kesä.

”Kirjamessuilla lukija kohtaa kirjailijan ja toisin päin. Taide lähtee liikkeelle halusta vuorovaikutukseen. Kirjamessut on eräänlainen unelman toteutuma: kirjat, lukijat ja kirjailijat samassa paikassa. Sitä on innostavaa jatkaa ja vaalia.” 

Turun kirjamessut 30.9.–2.10. Turun Messukeskuksessa. Samaan aikaan järjestetään tuttuun tapaan myös Turun Ruoka- ja Viinimessut.