Sari Jokinen ja Maarit Fellman.
Uutiset

Turkulainen Intoo Koulutus voitti Googlen Golden Pin 2022 -palkinnon

Turkulainen Intoo Koulutus on valittu Googlen Golden Pin -kilpailun Varsinais-Suomen voittajaksi 2022.
Palkinto jaettiin torstaina 13.1.2022 Googlen järjestämällä Grow with Google -kiertueella, joka toteutettiin
yhteistyössä Googlen, Suomen Yrittäjien ja Suomen Yrittäjänaisten kanssa.

Golden Pin -palkinto on tunnustus, joka myönnetään pandemian aikana liiketoimintaansa menestyksekkäästi ja kekseliäästi digitaalisiin kanaviin siirtäneelle yritykselle.

Tuomaristossa oli Googlen ja yrittäjäjärjestöjen edustajia, ja heidän mukaansa Intoo Koulutus on
sopeutunut ja muuttanut innovatiivisesti liiketoimintaansa pandemian aikana. Tuomaristo oli
yhtä mieltä siitä, että Intoo Koulutuksella on mahdollisuuksia kasvaa ja yrityksessä on erinomainen
tekemisen meininki.

Intoo Koulutus siirsi koko koulutustoimintansa verkkoon heti pandemian alkaessa, maaliskuussa 2020,
ja kehitti uudenlaisia koulutusmalleja yrittäjille. Erityisesti Intoon verkkokauppa-työpajojen avulla on
useampi sata pienyrittäjää saanut perustettua verkkokaupan, joka pelasti monien elannon pandemian aikana.
Intoon 40 hengen koulutustilat Turussa Linnankadulla muutettiin livestriimaus- ja videointistudioiksi.
Samalla asiakaskunta kasvoi ja laajeni koko Suomeen.

Vuonna 2015 perustettu Intoo Koulutus on erikoistunut verkkokauppa-, digimarkkinointi- ja
taloushallinnon koulutuksiin ja työllistää useita asiantuntija-kouluttajia. Yrittäjinä toimivat Maarit Fellman ja Sari Jokinen ovat pitkän linjan koulutusammattilaisia, jotka henkilökuntansa kanssa pyörittävät myös Coruu-verkkokauppaa sekä Intoo Digimainostoimistoa.