Vuoden 2021 Shift toteutettiin Kakolassa.
Uutiset

SHIFT Business Festival toteutetaan elokuussa fyysisenä tapahtumana

SHIFT Business Festival kokoaa yhteen kasvuhakuiset yritykset suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen. Tapahtuman missiona on tarjota ideoita, verkostoja ja työkaluja tulevaisuuden liiketoimintojen luomiseksi. Tänä vuonna SHIFT Business Festival -tapahtuma valmistautuu tarjoamaan kohtaamisia 24.-25.8. Turussa. 

SHIFT 2022 -tapahtuman pääteemat käsittelevät johtamisen ja työelämän tulevaisuutta digitalisoituneessa ja muuttuvassa maailmassa, jossa tulee löytää uusia ja innovatiivisia tapoja johtaa kasvua.

–Vastuullisuus on jo otettu yritysten strategioissa keskiöön, mutta ilmastonmuutos ja teknologian tarjoamat mahdollisuudet tuovat kuitenkin tulevaisuudessa edelleen väistämättömän muutoksen niin ihmisten kuin yritysten toimintaan. Missiomme on antaa muutokselle mahdollisuus tarjoamalla yrityksille oivalluksia, verkostoja ja työkaluja, joiden avulla yritykset voivat rakentaa liiketoimintaansa uudelleen, toteaa SHIFTin nykyinen toimitusjohtaja Sini Toivonen.

Tänä vuonna tapahtuma on muodoltaan fyysinen, mutta SHIFTin päälavan ohjelma tullaan striimaamaan. Lisäksi verkostoitumiseen ja ihmisten kohtaamiseen ollaan panostettu viime vuoden palautteiden osalta erityisesti ja käytössä on erillinen työkalu verkostoitumista varten.  

SHIFT Business Festival on kansainvälinen yritystapahtuma, joka tuo yhteen kasvu- ja muutosorientoituneet yritykset ja asiantuntijat luomaan kestävää kasvua, joka palvelee niin yrityksien liiketoimintaa kuin planeettaamme ja sen asukkaita.

Kävijäkunta koostuu tulevaisuuden liiketoiminnan kehittämisestä ja innovaatioista kiinnostuneista kehittäjistä, yrittäjistä ja päätöksentekijöistä, jotka SHIFTistä saavat työkaluja ja inspiraatiota kehittää liiketoimintaansa tulevaisuusvalmiiksi. SHIFT ei ole konferenssi vaan festivaali, joka mahdollistaa verkostoitumisen yli toimialarajojen.

Tapahtuman taustalla on voittoa tavoittelematon yhdistys SHIFT ry.