Veera Amnelin-Kylämäki. Kuvaaja: Miska Amnelin
Uutiset

Saaren Taika nousi Suomen toiseksi tunnetuimmaksi kotimaiseksi ihonhoitobrändiksi – “Emme ole käyttäneet yhtäkään euroa ulkopuolista sijoittajarahaa”

Perniöläinen perheyritys Saaren Taika on noussut Suomen toiseksi tunnetuimmaksi kotimaiseksi ihonhoitobrändiksi, kertoo IRO Researchin tuore kuluttajatutkimus. Saaren Taian tilikausi 2025 päättyi voitolliseen tulokseen, ja kasvu on rakennettu kokonaan ilman ulkopuolisia sijoittajia tai pääomasijoittajia.

IRO Researchin tammikuussa 2026 julkaistun Tuhat suomalaista ‑tutkimuksen mukaan Saaren Taika on noussut Lumenen jälkeen Suomen toiseksi tunnetuimmaksi kotimaiseksi ihonhoitobrändiksi spontaanissa muistamisessa. Vähintään nimeltä brändin tuntee jo 56 prosenttia suomalaisista. Erityisen hyvin Saaren Taika tunnetaan 35–54-vuotiaiden naisten keskuudessa, joista peräti 95 prosenttia tunnistaa brändin.

Joka neljäs suomalainen voisi harkita Saaren Taian tuotteiden ostamista. Brändin nimeltä tuntevista kolmasosa kuuluu harkintaryhmään, ja erityisen vahvasti kiinnostus näkyy herkkäihoisten ja ongelmaihon omaavien kuluttajien keskuudessa.

– Meille tämä on valtava tunnustus siitä, että johdonmukainen tuotekehitys ja pitkäjänteinen brändin rakentaminen kantaa. Emme ole käyttäneet yhtäkään euroa ulkopuolista sijoittajarahaa, vaan jokainen euro kasvuun on tullut omasta liiketoiminnastamme, sanoo Saaren Taian toimitusjohtaja ja osaomistaja Veera Amnelin-Kylämäki.

Tappiollinen tulos kääntyi voitolliseksi

Topaz Oy:n tilikausi 2025 (1.1.–31.12.2025) kertoo toiminnan tehostumisesta. Edeltävän tilikauden tappiollinen tulos käännettiin positiiviseksi, käyttökate parani viisi prosenttiyksikköä ja omavaraisuusaste pysyi hyvällä tasolla.

Samaan aikaan yritys kasvatti investointejaan tuotekehitykseen merkittävästi. Tutkimus- ja tuotekehityskuluihin käytettiin vuonna 2025 yli 42 000 euroa, kun vielä vuonna 2023 summa oli runsaat 8 000 euroa. Panostukset ovat siis viisinkertaistuneet kahdessa vuodessa.

– Vuosi sitten kerroimme tavoittelevamme kannattavaa ja kestävää pohjaa tulevalle kasvulle. Vuosi 2025 oli juuri sen toteuttamista. Tuloksen kääntyminen positiiviseksi ja samanaikainen tuotekehityspanostusten kasvattaminen kertovat siitä, että suunnitelma pitää, Amnelin-Kylämäki kertoo.

Kasvu rakennettu omalla liiketoiminnalla

Saaren Taika on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ilman ulkopuolisia sijoittajia. Yrityksen kasvu on rahoitettu kokonaan omalla liiketoiminnalla. Yritys on uudistanut brändiään, kehittänyt uusia tuotesarjoja ja lisännyt työpaikkoja Perniössä sekä Etelä-Suomessa.

– Liikevaihtoa voi kasvattaa monella tavalla. Saaren Taialla kasvu perustuu omaan tuotekehitykseen ja tutkimukseen pohjautuvaan ihonhoitoon. Lähtökohtana on usein jokin ihon ongelma, jota tutkimme ja johon kehitämme toimivia ratkaisuja huolellisen tutkimustyön kautta, Amnelin-Kylämäki kertoo.

Esimerkiksi Saaren Taian Rakkohauru-ihonhoitosarja on noussut suureen suosioon.

– Rakkohauru ei ole meille trendiraaka-aine, vaan tuotekehityksen ydin. Keräämme myrskyn irrottamaa rakkohaurua Selkämerestä ja tutkimme sen yhdisteitä kehittääksemme ihon suojamuuria tukevia tuotteita erityisesti aikuiselle, haastavalle iholle, Amnelin-Kylämäki sanoo.

Seuraava kasvuvaihe tähtää kansainvälisille markkinoille

Vuonna 2026 Saaren Taika tavoittelee liikevaihdon kääntämistä jälleen kasvuun ja jatkaa investointeja tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen. Amnelin-Kylämäen mukaan kotimaan vahva tunnettuus antaa siihen vankan pohjan.

– Suomalainen luonto, saaristo ja pohjoinen elämäntapa kiinnostavat maailmalla yhä enemmän, ja sama kiinnostus näkyy ihonhoitotuotteissa. Tavoittelemme vuoden 2029 loppuun mennessä 15 miljoonan euron liikevaihtoa sekä oman kosmetiikkatehtaamme kasvattamista yhdeksi Suomen suurimmista. Vuoteen 2030 mennessä 75 prosenttia kosmetiikkatuotteistamme valmistetaan omalla tehtaallamme, Amnelin-Kylämäki kertoo.