Jouluista teemapäivää järjestetään nyt ensimmäistä kertaa koko alueen yrittäjien yhteistyönä.
Uutiset

Ruissalon yrittäjät yhdistävät voimansa: uusi joulutapahtuma ja nettisivut Ruissalolle

Ruissalon yrittäjät ovat lähteneet tekemään yhteistyötä nostaakseen Ruissalon tunnettavuutta. Ruissalo saa lähipäivinä omat nettisivut, lisäksi Ruissalossa järjestetään Ruissalon Joulu 2021 -tempaus ensimmäistä kertaa sunnuntaina 28.11.

Joulu tulee Ruissaloon tämän viikon sunnuntaina, kun Ruissalossa talvikaudella avoinna olevat yritykset tarjoavat joulun tunnelmaa ja elämyksiä Ruissalossa vieraileville.

Avoinna on muun muassa osa Ruissalon ravintoloista ja kahviloista, ja halutessaan voi pulahtaa vaikkapa saunasta mereen.

Jouluista teemapäivää järjestetään nyt ensimmäistä kertaa koko alueen yrittäjien yhteistyönä. Yrittäjien yhteistyö alkoi viime kesänä matkailuhankkeen tiimoilta, ja sen haluttiin jatkuvan. Projektia lähti luotsaamaan Sylvi Salonen Oy:n ja Villa Kuuvan yrittäjä Sanna Suomi, ja rahoitusta saatiin alueellisen kehittämisen hankkeena eli Akke -hankeena. Päärahoittajana toimii Varsinais-Suomen liitto ja hanke toteutetaan yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Hankkeessa työskentelee hankesihteeri Sari Nordlin.

Suomi kertoo, että tällaiselle yhteistyölle on olemassa oleva tarve ja tilaus.

–Yhteisenä tahtotilana onkin yhteistyön lisäksi kehittää Ruissalon toimintoja sekä käytettävyyttä osana merellisen Turun kehittämistä ja tuoda Ruissalo sille tarkoitetulle näkyvälle paikalle matkailun kentässä, Suomi sanoo.

Hän iloitsee siitä, että mukaan on saatu lähestulkoon kaikki Ruissalon toimijat aina Ruisrockia myöten.

Ruissalo saa lähipäivinä myös uudet nettisivut osoitteeseen www.visitruissalo.fi

Helposti lähestyttävän ja Ruissaloa hyvin ilmentävän sivuston kautta Ruissalossa vierailevan on helppo hahmottaa, missä mitäkin palveluita on saatavilla. Ruissalon nettisivusto avautuu suomenkielisenä marras-joulukuun vaihteessa ja ruotsin- ja englanninkielisenä vuoden 2021 loppuun mennessä.

Ruissalon joulu -tapahtuma 28.11.2021

Ruissalon joulu -tapahtumassa ovat mukana seuraavat yritykset:

Honkapirtti: Päivän tarjous: Kahvi/tee ja leivos 6 €
Kahvila Vanha Tammi, Kasvitieteellisessä puutarhassa. Päivän tarjous: Kahvi/tee ja leivos 6 €
Kasvitieteellinen puutarha: Tapahtumapäivänä 28.11.2021: 2 € alennus sisäänpääsymaksuista. Lehmuksen alla: Navetan vintillä kirpputori. Myynnissä kukkiin liittyviä tuotteita.
Myyntimiesten sauna: Avoimet ovet klo 12-17. Tule tutustumaan legendaariseen Myyntimiesten saunaan. Saunomaan pääsee hintaan 5 €/hlö. Tarjolla glögiä ja pipareita.
Ruissalon Kylpylä Ravintola Loisto: Päivän tarjouksena brunssi ja sisäänpääsy kylpyläosastolle yht. 36 €/hlö
Ruissalon Kylpylän Grillikololla omatoimista makkaranpaistoa klo 13-15. Jos repusta ei löydy omia makkaroita, ei hätää, makkaran voi kätevästi ostaa Kylpylän Kompassi Cafesta (2,50 €/hlö).
Kylpylä, illalla: Lyhtyuinti klo 18-21, sisään kaksi yhden hinnalla (15 €)
Kompassi Cafe: Kahvi/tee ja leivos 6 €
Saaronniemen Saukot: Avoimet ovat klo 12-21. Tervetuloa saunomaan ja uimaan, hinta 5 €/hlö. Illan hämärtyessä lyhtyvalaistus. Tarjolla glögiä ja pipareita.
Villa Bella Vista: Joulukahvila klo 11-18. Aito jääprinsessa luo lapsiperheille taianomaista tunnelmaa klo 13-15.
Villa Kuuva: Joulukahvila klo 11-18. Joulupukki paikalla klo 11-14. Joulupukille voi jättää toivelistan tai kertoa kuulumisia.

Tapahtumapäivänä järjestetään myös arvonta somessa. Lisätietoja Ruissalon joulu 2021 -tapahtumasta löytyy Visit Ruissalon Facebook- ja Instagram-sivustoilta.