Yrittäjän kotoa saama tuki on myös yksi tärkeä yrityksen menestystekijä.
Uutiset

Raision Yrittäjät juhlivat yrittäjän puolison päivää 12.3.

Yrittäjän päivää on vietetty 5.9. vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjä on päivänsä ansainnut, mutta niin on myös yrittäjän taustajoukot. Raision Yrittäjät lanseerasikin vuonna 2019 uuden juhlapäivän eli Yrittäjän puolison päivän, jota juhlitaan tänäkin vuonna – ja toivottavasti aina tulevaisuudessa – 12.3.

Raision Yrittäjät muistuttaa, että yrittäjyys on aina koko perheen asia, vaikka yritys työllistäisikin vain yhden perheenjäsenen. Yrittäjän kotoa saama tuki on myös yksi tärkeä yrityksen menestystekijä.

Raision Yrittäjät kannustaa kaikkia yrittäjiä muistamaan 12.3. omaa puolisoaan ja muitakin läheisiään ja kiittämään kaikesta siitä työstä ja tuesta, jota heiltä saamme vuoden jokaisena päivänä.

Yrittäjän puolison päivä näkyy sosiaalisessa mediassa tunnuksilla #yrittäjänpuolisonpäivä ja #123päivä. Toivomme yrittäjien myös tuovan kiitoksensa isolla äänellä esiin sosiaalisessa mediassa, sillä puolisot ja läheiset ovat nämä isot kiitokset ansainneet.