Nuorten kokkien SM-kilpailut järjestetään maaliskuussa Raisiossa.
Uutiset

Nuorten kokkien SM-kilpailut järjestetään Raisiossa

Vuosittain järjestetään Nuorten kokkien aluekilpailu, jonka tavoitteena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan. Kilpailu tukee myös pyrkimystä vaalia ja ylläpitää oman kansallisen keittiömme perinteitä. Nuorten kokkien kilpailuun voi osallistua alle 27-vuotias nuori.

Vuoden 2022 Nuori kokki SM-kilpailu järjestetään lauantaina 12. maaliskuuta Raision seudun koulutuskuntayhtymä, Rasekossa. SM-kilpailua voi tulla seuraamaan paikan päälle, jos koronatilanne sen silloin sallii.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Chaîne des Rôtisseurs Turun Voutikunta ja Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Kilpailu käydään korikilpailuna. Kilpailija saa korin, josta on 30 minuuttia aikaa suunnitella kolmen ruokalajin menu korin raaka-aineista. Tämän jälkeen on 3,5 tuntia aikaa valmistaa ruokalajit, kutakin neljä annosta. Pakolliset raaka-aineet ovat made, karitsan paahtopaisti, vasikan kateenkorva, mustaherukka ja valkosuklaa.

Nuori kokki SM-kilpailun järjestämisvastuu on tänä vuonna Turun voutikunnalla, sillä vuoden 2021 kilpailun voittaja on Turun Vilja Valliranta ravintola Rosterista.
Nuori kokki SM-kilpailuun osallistuu kaikkiaan kuusi kilpailijaa Jyväskylän, Tampereen Helsingin ja Turun voutikunnasta. Kansallisen kilpailun voittaja edustaa Suomea Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition 2022 kilpailussa Meksikossa.

Kilpailijat:

Jyväskylä: Toni Haimakainen
Tampere: Jonne Hänninen ja Toni Uusilähteenmäki
Helsinki: Otto Hietamies
Turku: Aatu Kannisto ja Maija Kyyrönen

Kilpailun johtajana toimii Conseiller Culinaire Esa Koppelo. Turun voutikunnan puolesta kilpailun järjestelyjen johtajana on Vice-Conseiller Culinaire Kai Järnström. Kilpailun tuomarit ovat: tekniikka: Chevalier Mika Sipponen, Maître Rôtisseur Eeva Hongisto ja MaîtreRôtisseur Honoraire Jarno Saarinen, maku; Bailli de Turku Riitta Hirvonen, Chancelier Juha Ojamo, Chef Rôtisseur Tuomas Hyrsky, Dame de la Chaîne Kaisa Alanen, Dame de la Chaîne Kirsi Vesalainen ja
Chef Rôtisseur Helga Ruutu. Kellotuomari; Chef Rôtisseur Vilja Valliranta

Chaîne des Rôtisseurs Turku Ry juhlistaa maaliskuussa 45-vuotista toimintaansa ja järjestää jäsenilleen Helmikapitulin. SM-kilpailun palkinnot jaetaan Helmikapitulin juhlaillallisella – Grand Dînerillä, Grand Börsissä.

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs on maailman suurin ja vanhin gastronominen järjestö, joka kehittää ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä keittiö- ja palveluammattilaisten sekä ruokaharrastajien kanssa. Järjestö toimii jokaisessa maanosassa ja noin 80 valtiossa. Suomessa jäseniä on noin 2200. Turun voutikunnassa jäseniä on noin 300.