Lauri Utriainen on nimitetty Maalinja Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. kesäkuuta 2026.
Utriainen siirtyy tehtävään Helen Oy:stä, jossa hän toimii kaukolämmön ja -jäähdytyksen jakelutoiminnasta vastaavana johtajana. Lisäksi hän toimii Helen-konserniin kuuluvan Helsingin Energiatunnelit Oy:n toimitusjohtajana. Utriaisella on noin 15 vuoden kokemus energia- ja infra-alalta sekä laaja tausta vaativien infrahankkeiden johtamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä.
“Odotan erityisesti mahdollisuutta rakentaa yhdessä Maalinjan henkilöstön kanssa seuraavaa kasvuvaihetta ja vahvistaa yhtiön asemaa infrarakentamisen markkinassa. On hienoa päästä tekemään työtä osana Lohkare Infraa, jonka tavoitteena on nousta alan ykköstoimijaksi ja edelläkävijäksi”, Utriainen sanoo.
Maalinja Oy on osa Lohkare Infra -konsernia ja toimii infrarakentamisen hankkeissa eri puolilla Suomea. Utriainen tulee vastaamaan myös Maalinja Oy:n tytäryhtiön EPR Asennus Oy:n toiminnasta. Maalinja Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Esko Hakkarainen jatkaa Maalinjan palveluksessa muissa tehtävissä.
Tehtävässään Utriainen kuuluu myös Lohkare Infran johtoryhmään. Lohkare Infra kuuluu liikevaihdolla mitattuna Suomen suurimpien infrarakentamisen toimijoiden joukkoon. Konsernin toimintamalli perustuu hajautettuun ja yrittäjähenkiseen johtamiseen, jossa yhtiöt säilyttävät oman identiteettinsä ja toimintatapansa hyötyen samalla yhteisistä resursseista, osaamisesta ja kehittämisestä. “Maalinjalla on erinomaiset lähtökohdat kasvaa ja kehittyä osana Lohkare Infraa. Uskon vahvasti, että menestys syntyy osaavista ihmisistä, hyvästä yhteistyöstä ja selkeistä yhteisistä tavoitteista”, Utriainen toteaa.




