Raision keskustan kehittämisessä otetaan huomioon kaupungin positiivinen kasvukehitys sekä asukkaiden viihtyisyys. Kuva on havainnekuva kaupungin laatimasta keskustavisiosta.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Kehätien tähti: Raisio

Raision menestys on ollut Varsinais-Suomessa vertaansa vailla, tietyillä mittareilla se on jopa yksi parhaista koko Suomessa. Elinvoimaisuuden taustatekijänä on kaupungin myötämielinen asenne uutta kohtaan.

Raisiossa taottiin viime vuonna nippuun huikeita tuloksia.
Kaupungin pientalotontteja myytiin enemmän kuin kertaakaan 30 vuoteen, uusia yrityksiä perustettiin enemmän kuin vanhoja lopetti, väkiluku kasvoi voimakkaasti ja kaupunki sekä yritykset investoivat merkittävästi. Jälkimmäisestä ovat esimerkkeinä Elintarvikeyhtiö Raision valmistunut tuotantolaitos, kauppakeskus Myllyn pohjoismaiden ensimmäinen Luxe-elokuvateatteri ja koko kaupunkikeskustan uudistus.

”Yrityskannan vireästä tilasta johtuen kaupungin työpaikkaomavaraisuus huitelee sadan prosentin paikkeilla, eli laskennallisesti jokaisella raisiolaisella tai Raisioon muuttavalla olisi työpaikka kaupungin rajojen sisäpuolella”, Raision kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila kertoo.
Raisio onkin noussut merkittäväksi toimijaksi koko Varsinais-Suomen tasolla. Mutta millä keinoin asema saavutettiin ja miltä se näyttää jatkossa?

Elinvoimaisuuteen
panostettiin

”Mielestäni menestys terävöityy asenneilmapiiriin. Kaupungissa suhtaudutaan kasvuun ja kehitykseen varsin myötämielisesti, ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Kunnianhimon taso tulevillekin vuosille näyttää hyvälle”, Mattila toteaa.
Kaupunginjohtaja Eero Vainio on samoilla linjoilla. Raisioon on tulossa monipuolisesti isoja kehityshankkeita.
”Raisiota on paljon uudistettu. On panostettu elinvoimaisuuteen. Väestönkasvu on kuitenkin ollut sen verran hallittua, että palvelut ovat pysyneet perässä”, Vainio sanoo.
Eikä palveluiden suhteen haluta olla vain peränpitäjiä, vaan suunnitteilla on kaupungin vetovoimaa yhä lisääviä hankkeita.

Uusia palveluja


”Raisiossa panostetaan lapsiin ja nuoriin: heistä jokaiselle on annettava mahdollisuus harrastaa jotain. Suunnitteilla on uusia ulkoliikuntapaikkoja, kuten frisbeegolfrata ja uimaranta, ”Playa del Raisio”, Vainio kertoo.
Lisäksi kouluja ja päiväkoteja rakennetaan lisää ja varhaiskasvatuksen verkostoa kehitetään.
Kaupunginjohtaja haluaa pitää huolta siitä, että raisiolaisia alueita kehitetään tasapuolisesti.
”Yksi suuri kysymys on, miten kasvava kaupunki onnistuu säilyttämään vehreyden ja luontokokemuksen”, Vainio pohtii.
Ympäristöarvot otetaan paremmin huomioon maankäytössä ja kaavoituksessa, esimerkiksi kun E18-risteyksen tunnelin päälle ja ympärille suunnitellaan uutta keskustaa. Alueesta on mahdollista tehdä nykyistä viihtyisämpi ja vehreämpi.

Dynaaminen kaupunki

Vainio muutti Raisioon reilu vuosi sitten Keski-Suomesta.
”Minut otettiin hyvin vastaan. Raisio on dynaaminen ja kasvava kaupunki, jossa kaikki on lähellä.”
Vainio laittoi ensi töikseen alkuun ison organisaatiouudistuksen. Siinä panostettiin etenkin työntekijäkokemuksen ja organisaatiokulttuurin parantamiseen.
”Keskeistä on, että ihmiset viihtyvät meillä töissä, toimintatapoja kehitetään kunnianhimoisesti ja kaupunkilaisten saamat palvelut ovat laadukkaita ja tarpeenmukaisia. Raisiossa on töissä huippuammattilaisia ja esimerkiksi rakennusvalvontamme palveluasenne- ja nopeus on Suomen huippua”, kaupunginjohtaja toteaa.