Käytettyjen kannettavien kauppa on kovassa nosteessa.
Uutiset

Käytetty kannettava voi olla kannatettava ostos

Viitisen vuotta sitten alkoi todellinen herääminen kiertotalouteen myös IT-alalla. Tähän tarttui myös kannettavatietokone.fi eli LapTech Oy, joka oli siihen saakka myynyt verkossa vain uusia kannettavia tietokoneita.

–Tuolloin Suomessa alettiin myydä enemmän esimerkiksi käytettyjä puhelimia. Tajusin, ettei ole mitään syytä, miksei myös käytettyjä tietokoneita voisi myydä verkkokaupassa – laatukannettavia, jotka ovat usein keskiverto-ostajalle liian kalliita uutena. Mieluumminhan sitä ostaa laatuautonkin vähän käytettynä ja saa yleensä rahalle enemmän vastinetta, kertoo LapTech Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Juhani Ahava.

Perustaessaan vastavalmistuneena insinöörinä yrityksen vuonna 2006, Ahavan liikeideana oli vastata uusien kannettavien kiihtyvään verkkokysyntään.

–Sittemmin uusien tietokoneiden markkinoilla suuret ketjut ovat vallanneet alaa ja saatavilla on todella halpoja kertakäyttölaitteita, nykyisin jopa maitokaupasta. Tänä päivänä strategiassamme on kaksi keihäänkärkeä. Uusien tietokoneiden yritysleasingissä meillä on oma palveleva ja omistukseen tähtäävä konseptimme. Toisena ovat käytetyt laatukannettavat. Luultavasti yhdistelmä on koko Suomessa ainutlaatuinen, hän pohtii.

Laptechin viisikko: Tao Vuokko, Vertti Silver, Juhani Ahava, Janne Hyötilä ja Aleksi Nurmi.

Käytetyllä tuotteella edessä pitkä elinkaari

Käytettyjen kannettavien kauppa on Ahavan mukaan kovassa nosteessa.

–Jos haluaa vaikkapa alle 500 eurolla hyvän koneen, saa vastinetta rahalleen enemmän. Sen hintaiset kannettavat ovat uutena vaatimattomia, varsinkin rakenteelliselta laadultaan. Meille käytetyt koneet tulevat yrityksistä, useimmiten leasing-käytöstä. Ne ovat jämäköitä, hyvän kuntoluokan laitteita, joihin teemme perushuollon ja myönnämme vuoden takuun.

Ahavan mukaan myös käyttöikä on tärkeä pointti, käytetyillä laatutuotteilla on edessään vielä pitkä elinkaari ja tärkeimpiä varaosia, kuten alkuperäisakkuja, on saatavilla vielä pitkään.

Bisnes on verkossa

LapTech Oy:n myynnistä yli 90 prosenttia tulee verkkokaupasta.

–Asiakkainamme on yrityksiä pienistä keskisuuriin eri puolelta Suomea. Kuluttajapuolella spektri on laaja, halutaan esimerkiksi ostaa kotikäyttöönkin yhtä laadukas PC, mihin on tottunut työpaikalla.

–Meitä on tällä hetkellä viisi ja vahvuutemme on osaamisessa ja palvelutasossa. Käytetyt koneet tunnetaan, sillä olemme myyneet niitä myös uutena. Verkkokaupan kuvat ovat aitoja, jokainen laite kuvataan pienessä studiossamme, emme käytä kuvapankkikuvia. Laitteita voi helposti vertailla verkkokaupassamme ja Turussa on noutopiste, jossa on tarvittaessa myös esikatselumahdollisuus.

Ekologisuus ja hinta-laatusuhde ovat monen käytetyn tietokoneen ostajan mielessä. Uuden vaatimattoman kannettavan saa kaupan hyllyltä nykyään halvalla, mutta käyttöikä saattaa olla vain pari vuotta. Sen jälkeen on hankittava uusi ja vanha päätyy energialaiteromuksi, parhaassa tapauksessa kierrätykseen. Ahavan mukaan alussa mainittu autovertaus on ehkä helpoin ymmärtää.

–Jos käytettävissä on vaikkapa 20 000 euroa rahaa autoon, moni hankkii mieluummin käytetyn laatumerkin, joka on tehty kestämään.