Hesburger on julkaissut ketjun omissa ravintoloissa työskentelevien naisten ja miesten keskimääräiset palkat ja palkkaerot jo vuodesta 2023 lähtien. Yli yhdeksän kymmenestä työntekijästä kokee palkkatasa-arvon toteutuvan työpaikallaan.
Palkkatasa-arvoa on rakennettu Hesburger-ketjussa pitkäjänteisesti. Suomessa noin 6 000 ja ulkomailla lähes 3 500 henkilöä työllistävä ketju on ilmoittanut palkan tai palkkahaitarin kaikissa työpaikkailmoituksissaan jo vuodesta 2023* lähtien. Kaikki avoimet työpaikat julkaistaan avoimeen hakuun.
”Vaikka EU:n uuden palkka-avoimuusdirektiivin kansallinen voimaantulo viivästyy, olemme Hesburgerilla jo valmiita muutokseen. Perustelemattomia eroja ei ole, sillä kaikille maksetaan ravintolassa tasa-arvoista palkkaa, joka riippuu vain kokemusvuosista”, Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Henna Pursiheimo kertoo.
Esimerkiksi kokoaikainen ravintolapäällikkö ansaitsee Hesburger-ketjun omissa ravintoloissa tällä hetkellä 2 803–2 996 euroa kuukaudessa. Palkkaan lisätään työehtosopimuksen mukaiset lisät.
Opiskelevat ja nuoret työntekijät ovat Hesburgerilla samalla lähtöviivalla aikuisten kanssa.
”Maksamme opiskelijoille ja nuorille samaa palkkaa kuin aikuisillekin. Työehtosopimus mahdollistaisi 10–30 prosenttia pienemmän palkan oppisopimuskoulutuksessa oleville henkilöille, alaikäisille tai koululaisille, mutta haluamme kohdella kaikkia samanarvoisesti iästä riippumatta”, Pursiheimo toteaa.
Avoimuus näkyy ravintola-arjessa
Rekrytointi-ilmoitusten lisäksi palkat ja kannusteet ovat esillä ravintoloiden seinillä koko henkilöstön nähtävillä. Suurin osa kannusteista on kaikille samoja; esimerkiksi Epassi-etu määräytyy suoraan työsopimuksen tuntien mukaan.
Työntekijät kokevat palkkatasa-arvon toteutuvan arjessa erittäin hyvin. Tuoreen henkilöstökyselyn (05/2026) mukaan 92,5 prosenttia Hesburger-ravintoloiden henkilöstöstä kokee, että samasta tai samanarvoisesta työstä maksetaan samanarvoista palkkaa.
”Sukupuolineutraalius näkyy meillä myös tehtävänimikkeissä. Muutimme viimeisetkin esimiesloppuiset nimikkeet henkilöloppuisiksi vuonna 2024”, Pursiheimo mainitsee.
Uusi HR-järjestelmä lisää palkka-avoimuutta
Hesburgerilla kehitetään parhaillaan omaa HR-järjestelmää avoimuuden syventämiseksi entisestään sekä raportoinnin sujuvoittamiseksi. Uusi direktiivi edellyttää työnantajilta selkeitä ja objektiivisia palkanmuodostuksen kriteereitä, ja uusi työkalu tuo tämän tiedon helposti henkilöstön saataville.
”Uuden HeseWork-järjestelmän avulla työntekijä voi tarkastella omaa palkkakehitystään ja eri tehtävien palkkoja entistä ketterämmin. Samalla työnantaja pystyy sujuvasti tuottamaan direktiivin velvoittamat raportit tasa-arvovaltuutetulle”, Pursiheimo sanoo.*Tiedotteen kaikki tiedot koskevat vain Hesburgerin omia ravintoloita, eivät franchising-perusteella toimivia toimipaikkojaPalkkatasa-arvoa on rakennettu Hesburger-ketjussa pitkäjänteisesti. Suomessa noin 6 000 ja ulkomailla lähes 3 500 henkilöä työllistävä ketju on ilmoittanut palkan tai palkkahaitarin kaikissa työpaikkailmoituksissaan jo vuodesta 2023* lähtien. Kaikki avoimet työpaikat julkaistaan avoimeen hakuun.
”Vaikka EU:n uuden palkka-avoimuusdirektiivin kansallinen voimaantulo viivästyy, olemme Hesburgerilla jo valmiita muutokseen. Perustelemattomia eroja ei ole, sillä kaikille maksetaan ravintolassa tasa-arvoista palkkaa, joka riippuu vain kokemusvuosista”, Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Henna Pursiheimo kertoo.
Esimerkiksi kokoaikainen ravintolapäällikkö ansaitsee Hesburger-ketjun omissa ravintoloissa tällä hetkellä 2 803–2 996 euroa kuukaudessa. Palkkaan lisätään työehtosopimuksen mukaiset lisät.
Opiskelevat ja nuoret työntekijät ovat Hesburgerilla samalla lähtöviivalla aikuisten kanssa.
”Maksamme opiskelijoille ja nuorille samaa palkkaa kuin aikuisillekin. Työehtosopimus mahdollistaisi 10–30 prosenttia pienemmän palkan oppisopimuskoulutuksessa oleville henkilöille, alaikäisille tai koululaisille, mutta haluamme kohdella kaikkia samanarvoisesti iästä riippumatta”, Pursiheimo toteaa.
Avoimuus näkyy ravintola-arjessa
Rekrytointi-ilmoitusten lisäksi palkat ja kannusteet ovat esillä ravintoloiden seinillä koko henkilöstön nähtävillä. Suurin osa kannusteista on kaikille samoja; esimerkiksi Epassi-etu määräytyy suoraan työsopimuksen tuntien mukaan.
Työntekijät kokevat palkkatasa-arvon toteutuvan arjessa erittäin hyvin. Tuoreen henkilöstökyselyn (05/2026) mukaan 92,5 prosenttia Hesburger-ravintoloiden henkilöstöstä kokee, että samasta tai samanarvoisesta työstä maksetaan samanarvoista palkkaa.
”Sukupuolineutraalius näkyy meillä myös tehtävänimikkeissä. Muutimme viimeisetkin esimiesloppuiset nimikkeet henkilöloppuisiksi vuonna 2024”, Pursiheimo mainitsee.
Uusi HR-järjestelmä lisää palkka-avoimuutta
Hesburgerilla kehitetään parhaillaan omaa HR-järjestelmää avoimuuden syventämiseksi entisestään sekä raportoinnin sujuvoittamiseksi. Uusi direktiivi edellyttää työnantajilta selkeitä ja objektiivisia palkanmuodostuksen kriteereitä, ja uusi työkalu tuo tämän tiedon helposti henkilöstön saataville.
”Uuden HeseWork-järjestelmän avulla työntekijä voi tarkastella omaa palkkakehitystään ja eri tehtävien palkkoja entistä ketterämmin. Samalla työnantaja pystyy sujuvasti tuottamaan direktiivin velvoittamat raportit tasa-arvovaltuutetulle”, Pursiheimo sanoo.
*Tiedotteen kaikki tiedot koskevat vain Hesburgerin omia ravintoloita, eivät franchising-perusteella toimivia toimipaikkoja.



