Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 ☁️ 18° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Ennätyslipunmyyntiin yltänyt Kesärauha näyttää, miltä uuden sukupolven suomalaisfestivaali tuntuu

Kesärauha

Mediassa on uutisoitu viime vuosina paljon tapahtumien wc-kaaoksista, lipunmyynnin haasteista ja kansainvälisten artistien puutteesta. Turussa järjestettävä Kesärauha kulkee kuitenkin vastavirtaan: se on loppunmyydessäänkin saanut kehuja väljyydestään, festivaali on jo kaksi viikkoa ennen tapahtumaa myynyt enemmän 3 päivän lippuja kuin viime vuonna yhteensä, ja sillä on ennätysmäärä kansainvälisiä artisteja ohjelmistossaan (14 kpl). Kuvaavaa on se, että jos Kesärauhan portit avattaisiin tänään, olisi alueella perjantaina ja lauantaina jo nyt reilusti edellisvuotta enemmän festivaalikävijöitä.

Kesärauhan mukaan menestyksen taustalla ei ole yksi artistikiinnitys, vaan kokonaisuus, jossa festivaalikokemus rakennetaan kävijän näkökulmasta alusta loppuun.

Ihmiset eivät enää hae festivaaleilta pelkästään keikkoja. Halutaan oikeaa tunnelmaa, yhteisöllisyyttä, estetiikkaa ja sitä, että tapahtuma tuntuu omalta. Kesärauha on rakennettu juuri siitä ajatuksesta, että 72 artistin ohjelmasta huolimatta tapahtumasta löytyy monia muitakin vetovoimatekijöitä kuin pelkät livekeikat”, kertoo Kesärauhan promoottori Pietu Sepponen.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Kesärauha on seitsemässä vuodessa profiloitunut vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaaliksi, joka hakee vaikutteensa ennemmin eurooppalaisista kaupunkifestivaaleista kuin perinteisestä suomalaisesta festivaalimallista. Kesärauhan ohjelmisto yhdistää kansainvälisiä indie- ja vaihtoehtoartisteja, kotimaisia kulttinimiä sekä uuden sukupolven kiinnostavimpia tekijöitä.

Piknik-koreja, pitkän pöydän yhteisöllisiä kattauksia ja ulkoilmayökerho Linnanpuiston puiden katveessa

Kesärauha uudistaa tapahtuma-aluettaan vuosittain. Tänä vuonna Turun Linnanpuistoon rakentuu muun muassa Discopuisto by Viking Line, joka tuo puiston keskelle kolmen päivän ajaksi ulkoilmayökerhon ja yli 30 tuntia dj-kollektiivien settejä. Kesärauha-kontekstissa huomionarvoinen erityishetki tulee olemaan ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolella koettava slovariklubi Eternal Flame, jonka keikalla vierailevina solisteina kuullaan NEON 2 -kaksikkoa. 

Festivaalilla nähdään myös uudenlaisia festivaaliruokakonsepteja. Yksityiskokki Aram Behbodi toteuttaa pitkän pöydän yhteisöllisiä fine dining -kattauksia, joissa tuntemattomat ihmiset kokoontuvat saman pöydän ääreen syömään yhdessä. Lisäksi kävijät voivat ostaa ennakkoon valmiita piknik-koreja, jotka sisältävät kaiken festaripiknikiin tarvittavan vilttiä myöten.

Haluamme rakentaa festivaalia, jossa alueella viihdytään koko viikonloppu. Ruokailu, viihtyminen ja aktiviteetit ovat yhtä tärkeä osa festivaalia kuin keikatkin”, Sepponen sanoo. 

Kesärauhan kävijätutkimusten mukaan tapahtuman tärkeimmiksi vahvuuksiksi nousevat vuodesta toiseen yhteisöllisyys, turvallisuus, hyvä tunnelma ja alueen ainutlaatuinen miljöö.

Lue lisää Kesärauhan uudistuksista täältä.  

Kesärauha 12.–14.6.2026, Turun Linnanpuisto

Kesärauhan ohjelmistossa nähdään vuonna 2026 muun muassa:

Arlo Parks (UK), Caribou (CA), Seinabo Sey (SE), Fat Dog (UK), Avain – Punainen tiili 25v., Ruusut, Vesala, Fat Dog (UK), Honningbarna (NO), Mind Enterprises (IT), Antti Autio, Arppa, Benjamin, Emma & Matilda, Jaakko Kulta, Maustetytöt, Melo, Samuli Putro, Ursus Factroy, Vesta, Biji (SE), French Films, Joshua Idehen (SE/UK), Olga Myko (SE), Svart Ridå (SE), SBTRKT (UK) (DJ set), ROYA (DK), DJ Fuckoff (NZ) NEON2 special guest -esiintyjänä osana Club Eternal Flamea

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.