”Lainatakauksen edellytyksenä on, että hanke edistää ympäristökestävyyttä ja vihreää siirtymää”
Hyvä tietää, kumppanuus

EIR-lainatakaus vauhdittaa yritysten kestävää kasvua

Euroopan investointirahaston (EIR) ja OmaSp:n sopimus lainatakauksesta tarjoaa pk-yrityksille ja taloyhtiöille mahdollisuuden kestävän kehityksen investointeihin. Sopimus hyödyttää yrityksiä, joiden haasteena on löytää rahoitusta energiatehokkaille investoinneilleen esimerkiksi vakuuksien puuttuessa ja kannustaa energiatehokkuusremonttien toteuttamiseen.

Sen sijaan, että yrittäjä panttaisi oman kotinsa lainan vakuudeksi, voi hän kehittää, tehostaa tai uudistaa liiketoimintaansa EIR-lainatakauksella pienemmillä riskeillä sekä välttyä sitomasta koko reaaliomaisuuttaan hankkeeseen.

Takauksen myötä yritys voi saada rahoituksen kestävän kehityksen investointeihin järkevillä lainaehdoilla. Lainatakauksen edellytyksenä on, että hanke edistää ympäristökestävyyttä ja vihreää siirtymää.  

Lainatakaus taipuu moneen tarpeeseen

EIR-takaus soveltuu esimerkiksi yrityksen toimitilojen energiaremontteihin. Tyypillinen hanke voi olla aurinkopaneelit toimitilojen katolle tai lämmitysjärjestelmän remontit. Takausta voi hakea investointeihin, joissa öljy- tai sähkölämmityksestä siirrytään vihreämpään lämmitysmuotoon. Myös erilaiset lämpöpumput ja lämmön talteenottolaitteet ovat hyviä esimerkkejä hankkeista, jotka mahdollisesti täyttävät kriteerit. Remonttien myötä kiinteistön energiakustannukset pienenevät ja kohteen arvo nousee.

Takaus soveltuu myös sähköisen kuljetuskaluston hankintaan tai tuotantokoneiden uusimiseen energiatehokkaammaksi. Ehtona on, että hanke tai investointi on uusi. Takausta ei voi hyödyntää jo tehtyjen investointien rahoittamiseen tai niihin kohdistuvien rahoitusten konvertointiin edullisemmaksi. Jotta takausta voidaan käyttää rahoituksen yhteydessä, hankkeen kestävyysvaikutukset tulee todentaa dokumentoidusti.

Investointien lisäksi takausta voidaan hyödyntää käyttöpääomarahoituksessa silloin, kun yrityksen liikevaihdosta vähintään 90 % tulee kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta.

Takauksen kohteena myös taloyhtiöt

Myös taloyhtiöt voivat hyödyntää takausta korjausinvestoinneissaan. Korkojen noustessa monet taloyhtiöt lykkäsivät remonttejaan, jotta asukkaiden rahoitusvastikkeet saataisiin pysymään kurissa. Nyt korot ovat laskeneet ja taloyhtiöiden vastikepuskurit vahvistuneet, mikä tarjoaa paremmat mahdollisuudet remonttien toteuttamiseen.  Tällä hetkellä korjauksiin tarvittavia materiaaleja ja työvoimaa on saatavilla paremmin verrattuna aikaan, jolloin rakentamisen suhdanne oli kuumimmillaan. Mahdollinen korjausvelka on tarpeen kiriä nopeasti kiinni, jotta taloyhtiö säilyttäisi arvonsa ja asunnotkin kävisivät helpommin kaupaksi.

Pankkien vakuusvaateet ja arviointiprosessit ovat tiukentuneet sääntelyn kiristyessä, eikä kaikkiin kohteisiin välttämättä ole enää saatavilla pankkirahoitusta. EIR-takauksen avulla rahoitus voi olla vaivattomampi toteuttaa. Taloyhtiöille takauksen avulla rahoitettavia hankkeita ovat energiatehokkuus- ja lämmitysjärjestelmäremonttien lisäksi esimerkiksi sähköautojen latauspaikat tai ovien ja ikkunoiden vaihto energiatehokkaimmiksi.

OmaSp arvioi investointihankkeen soveltuvuutta EIF-lainatakaukselle osana rahoitusneuvottelua.

Maija Koivunen
Johtaja, yrityspankki
OmaSp Varsinais-Suomi
omasp.fi