Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 🌤️ 16° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

E18:lle ja Saaristotielle rakennetaan uusia riista-aitoja

Kuvituskuva

Lounais-Suomen elinvoimakeskus parantaa liikenneturvallisuutta rakentamalla riista-aitaa E18/vt 1 Turku-Helsinki moottoritiellä Paimiossa sekä maantiellä 180 Paraisilla. Työt alkavat Paimion kohteella kesäkuun alussa ja Paraisilla kesäkuun puolen välin tienoilla. Työt valmistuvat Paimiossa heinäkuun aikana ja Paraisilla lokakuussa.

Paimiossa E18 Turku-Helsinki moottoritielle rakennettavan riista-aidan pituus on vajaat 2 kilometriä. Osuudelle ei ole aiemmin toteutettu riista-aitaa ja nyt avoin osuus riista-aidassa on tarkoitus laittaa umpeen. Työt alkavat puuston poistolla ja maapohjan tasauksella. Riista-aita sijoitetaan nykyiselle tiealueelle. Aita toteutetaan pääosin metallipylväillä, mutta voimalinjan kohdalla aita toteutetaan puupylväillä.

Paimion kohteen toteutuksesta on vain vähäistä haittaa valtatien 1 ja Kravinkujan liikenteelle. Ajoittain ajonopeutta ja kaistan leveyttä voidaan joutua rajoittamaan valtatien rampeilla, mutta muutoin vaikutukset liikenteeseen ovat vähäiset.

Valtatien 1 työt alkavat kesäkuun alussa ja töiden on tarkoitus valmistua heinäkuun puolivälissä.

Paraisilla riista-aita rakennetaan Kirjalansaaressa maantielle 180 Kirjalansalmen sillan ja Hessundinsalmen sillan väliselle osuudelle. Aita yhdistyy siltahankkeissa rakennettuihin riista-aitoihin. Lisäksi vielä käydään keskustelua riista-aidan rakentamisesta myös Hessundinsalmen sillan eteläpuolelle, mutta asia ei ole vielä ratkennut. Riista-aita sijoitetaan pääosin nykyiselle tiealueelle. Useimpiin yksityistieliittymiin asennetaan lisäksi riistaritilä, johon riista-aita yhdistyy. Riistaritilä estää sorkkaeläinten kulkua ajoradalle liittymän kautta. Rakennettavan riista-aidan pituus on noin 3,1 kilometriä. Maantiellä 180 riista-aita toteutetaan puupylväillä.

Paraisilla riista-aidan toteutuksesta aiheutuu liikenteelle haittaa ajoittain. Saaristotien ajonopeutta ja ajokaistan leveyttä voidaan joutua rajoittamaan työvaiheiden mukaan. Liikenne pidetään kuitenkin koko ajan molemmilla kaistoilla. Myös jalankulku- ja pyöräilyliikenne pääsee kulkemaan työmaan ohitse.

Maantien 180 töiden on tarkoitus alkaa kesäkuun puolivälissä ja valmistua lokakuussa.

Urakoitsijana hankkeessa toimii Destia Oy. 

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.