Maakaasu_energiakriisi
U.S Energy Security and Affordability Partnership -kumppanuus tarkoittaa Iso-Britannian ja USA:n välistä toimintaryhmää, jota johtavat molempien maiden hallitusten virkamiehet. Ryhmä pyrkii varmistamaan nesteytetyn maakaasun toimitukset USA:sta Iso-Britanniaan.
Uutiset

CNBC: Putin ei ole syypää Euroopan energiakriisiin

Eurooppaa koskettavalla energiakriisillä ei ole mitään tekemistä Vladimir Putinin kanssa, väittää Clean Energy Transition LLP:n toimitusjohtaja Per Lekander. Hän väittää myös, että Venäjän toimet ovat auttaneet parantamaan energiatilannetta.

Lekander viittaa aurinkoenergiakapasiteetin ja nesteytetyn maakaasun LNG:n lisääntymiseen energiamarkkinoilla sekä painottaa kysynnän vähentämisen tärkeyttä.

– Sähkön kysyntä on laskenut 10 prosenttia ja kaasun kysyntä 20, joten kaasupuolella pahin tilanne on ohi toimitusvarmuustilanteessa, Lekander toteaa amerikkalaisen CNBC-verkkolehden haastattelussa.

Hänen mielestään ei voida väittää, että ensi vuonna olisi tiedossa pahempaa, vaikka talvi on kylmä ja kausivaihtelut energiankulutuksessa ovat suuret.

– Tärkeintä on, että pidämme kiinni kysynnän säästöistä, hän sanoi. – Jos teemme niin, ja niin kauan kuin meillä on mahdollisuus saada nesteytettyä maakaasua, mikä mielestäni näyttää erittäin uskottavalta… näemme korkeita hintoja vielä yhden, kahden vuoden ajan, mutta kaasupuolella sanoisin, että toimitusvarmuuskriisin pahin vaihe on nyt ohi, Lekander pohtii.

Per Lekander ei pidä Euroopan energiakriisiä Putinin aiheuttamana, vaan syitä on monia:

– Syinä energiakriisiin ovat pitkäaikaiset ali-investoinnit ja lupabyrokratia uusiutuviin energialähteisiin sekä ydinvoimaloiden ja muiden perinteisten energialaitosten sulkemiset harjoitetun politiikan takia. Nyt näitä energialaitoksia ollaan ottamassa osin uudelleen käyttöön sen lisäksi, että EU-maissa energiankulutusta pyritään vähentämään 10 prosentin verran ja kulutuspiikkien aikana 5 prosenttia.

Eurostatin mukaan Venäjä oli vuonna 2021 suurin maakaasun ja öljyn toimittaja EU:lle. Nyt kokonaiskulutuskysyntää on haluttu vähentää, koska venäläistä maakaasua ei tuoda Euroopan markkinoille.

Samaan aikaan Saksa ja muut EU:n suuret teollisuusmaat ovat päättäneet ottaa uudelleen käyttöön useita hiilivoimaloita kopensoidakseen maakaasun puutetta.

Koska toimitusvarmuus on nyt kuuma aihe, ovat Yhdysvallat ja Iso-Britannia aloittaneet uuden energiakumppanuuden, jolla pyritään energiavarmuuden lisäämiseen ja hintojen alentamiseen.

U.S Energy Security and Affordability Partnership -kumppanuus tarkoittaa Ison-Britannian ja USA:n välistä toimintaryhmää, jota johtavat molempien maiden hallitusten virkamiehet. Ryhmä pyrkii varmistamaan nesteytetyn maakaasun toimitukset USA:sta Isoon-Britanniaan.