Ammattiopisto Spesia laajentaa toimintaa syksyllä ja keväällä 2026–2027 Uuteenkaupunkiin yhteistyössä Ammattiopisto Novidan kanssa. Laajentuminen vastaa alueelliseen tarpeeseen erityisen tuen ammatillisesta koulutuksesta ja parantaa koulutuksen saavutettavuutta Länsi-Suomen alueella.
Toiminnan laajentamisen taustalla on tarve tuoda vaativan erityisen tuen tutkinto- ja tutkintoon valmentava koulutus lähemmäs opiskelijoita. Kyseisiin koulutuksiin Novidalla ei ole järjestämislupaa. Yhteistyön aloittaminen vastaa samalla kaupungilta ja huoltajilta kuultuun toiveeseen koulutuksen järjestämisestä alueella.
Yhteistyö toteuttaa konkreettisesti molempien oppilaitosten toiminnanohjauskokeilun hakuvaiheissa suunniteltuja toimia. Sekä Spesia että Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä valittiin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttamaan toiminnanohjauskokeiluun vuosille 2026–2033.
Toiminta käynnistyy kahdessa vaiheessa
Syksyllä 2026 Uudessakaupungissa aloittaa tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen ryhmä eli TUVA (tutkintoon valmentava koulutus).
Vuonna 2027 toiminta laajenee lisäksi AKSELI-koulutuksella, joka tarjoaa ammatillisen tutkintokoulutuksen tuen tarpeisille opiskelijoille. Koulutuksen toteutus suunnitellaan yhteistyössä Ammattiopisto Novidan ja paikallisen työelämän kanssa.
AKSELI-koulutus on tutkintotavoitteinen koulutus, jossa vaativan erityisen tuen opiskelija opiskelee tutkintoa yleisammattioppilaitoksen, tässä tapauksessa Ammattiopisto Novidan tutkintoryhmän mukana ja hänellä on tukenaan Spesian erityisopettaja ja opetuksen ohjaaja.
Spesian nykyiset ja tulevat TELMA-opiskelijat jatkavat opintojaan omissa tiloissaan normaalisti, eikä muutos vaikuta heidän arkeensa.
Koulutusta lähempänä opiskelijoita
Uudenkaupungin uudet koulutusryhmät tuovat koulutuksen lähemmäs opiskelijoita Varsinais-Suomen alueella. Lyhyemmät koulumatkat tukevat opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota. Uuden toimipaikan perustaminen tukee myös Spesian strategista palveluverkkoa Länsi-Suomessa. Samalla hyödynnetään vapautuneita Novidan tiloja.



