Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa osaamista. Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Uutiset

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.

Aalto-yliopisto saa yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset ABB:ltä, Fortumilta, St1:ltä ja Walter Ahlströmin säätiöltä. Lahjoitukset käytetään neljän uuden energia-alan professuurin perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta (House of Energy Transition), jonka Aalto perustaa.

”Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio. Mikään yksittäinen keksintö ei riitä, vaan koko energiajärjestelmä pitää miettiä uusiksi”, sanoo osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.

Koko arvoketju yhden katon alla 

Aallon eri korkeakouluissa työskentelee energian parissa reilut neljäkymmentä professoria tutkimusryhmineen, mikä on suurin energia-alan tutkijoiden määrä suomalaisissa yliopistoissa. Saman katon alta löytyy osaamista koko energian arvoketjuun, mikä tekee Aallon tutkimus- ja opetustyöstä yhteiskunnalle ja teollisuudelle relevanttia sekä nopeasti hyödynnettävää.

Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa kriittistä osaamista. Hallittu ja kestävä energiasiirtymä tukee Suomen kilpailukykyä, kestävää kasvua ja innovaatioiden syntymistä.

ABB:n 1,5 miljoonan euron lahjoitus tukee tehoelektroniikan professuurin perustamista. Tehoelektroniikan uudet läpimurrot ja osaajat ovat ratkaisevan tärkeitä suomalaiselle ja eurooppalaiselle teollisuudelle, kestävän energiamurroksen toteutumiselle sekä liikenne- ja energiasektorien toimintavarmuudelle.

”Haluamme olla mukana House of Energy Transition -osaamiskeskuksen rakentamisessa, sillä kestävän energiamurroksen läpimurrot vaativat vahvoja kumppanuuksia teollisuuden, akateemisen maailman ja tutkimuslaitosten välillä. Yhteistyö vahvistaa myös Suomen kilpailuasemaa sekä varmistaa ABB:n johtavan aseman sähköteknologian ja energiatehokkuuteen perustuvien ratkaisujen uudistajana myös tulevaisuudessa”, sanoo ABB Oy:n LV System Drives -liiketoimintayksikön johtaja Peter Lindgren.

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa, jotka kohdistetaan uuden energiastrategian professuurin perustamiseen. Professuurin tavoite on tunnistaa energiamurrokseen liittyviä pullonkauloja, yhdistää niiden ratkomiseen tarvittavat tutkijat ja sidosryhmät sekä tukea teollisuutta ja yhteiskuntaa tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisessä.

”Yhteiskunnan sähköistyminen etenee, mutta hidasteita tuovat geopoliittiset haasteet, ilmastokysymykset ja kilpailukykyyn liittyvät paineet. Samalla energiajärjestelmämme tasapaino ei ole enää itsestäänselvyys. Tämän epävarmuuden selventämiseksi ja uusien ratkaisujen löytämiseksi tarvitsemme uutta, House of Energy Transition -osaamiskeskuksen toimijoiden ja tukijoiden tuomaa tietoa ja näkemystä. Fortum omassa roolissaan toimii luotettavan pohjoismaisen energian tuottajana ja energia-alan pitkäjänteisenä osaajana”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo.

Energiasiirtymä vaatii laajaa yhteistyötä

St1 lahjoittaa Aalto-yliopistolle 3 miljoonaa euroa. Lahjoituksella tuetaan energiastrategian professuurin sekä uusien energiateknologioiden professuurin perustamista. 

”St1:n energiasiirtymä nojaa olemassa olevien teknologioiden lisäksi uusien energiaratkaisujen kehittämiseen ja skaalaamiseen, mikä edellyttää uutta osaamista, jatkuvaa innovointia ja erityisesti kokonaisvaltaista energiastrategiaa. Siksi lahjoituksemme Aalto-yliopistolle kohdistuu energiasiirtymän ydinteemoihin keskittyviin professuureihin, jotka edistävät energiajärjestelmän kestävää ja oikeudenmukaista uudistamista yhteistyössä yritysten ja eri sidosryhmien kanssa”, sanoo St1:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie

Walter Ahlströmin säätiön 3 miljoonan euron lahjoituksella perustetaan kestävän teollisuuden professuuri, jonka ytimessä on vahva kestävyyden ymmärrys ja integrointi osaksi teollista tuotantoa ja kilpailukykyistä teollisuutta.  

”Olemme Walter Ahlströmin säätiössä jo sukupolvien ajan tukeneet visionääristä työtä Suomen teollisuuden ja tulevaisuuden hyväksi. Nyt Suomella ja maailmalla on vain parikymmentä vuotta aikaa teollisen transformaation tarvitseman teknologian kehittämiseen ja markkinoiden luomiseen, jotta luonnon saastuminen ja luonnonvarojen ylikulutus saadaan pysäytettyä ajoissa. Aallolla on ratkaisujen löytämisessä tärkeä rooli, ja siksi halusimme vauhdittaa työtä lahjoituksella”, sanoo Walter Ahlströmin säätiön puheenjohtaja Markku Wilenius. 

Aalto-yliopisto käynnistää uusien professorien rekrytoinnit ja Energiasiirtymän osaamiskeskuksen toiminnan tämän vuoden aikana.  

”Olemme erittäin kiitollisia merkittävistä lahjoituksista energiamurroksen vauhdittamiseen. Haluamme edistää kestävää tulevaisuutta laajassa yhteistyössä ja kutsumme mukaan myös uusia lahjoittajia”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä