Siirry sisältöön
torstai 13.8.2026 ☀️ 14° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Nimitykset

Insinööritoimisto Aavat tavoittelee voimakasta kasvua – henkilöstö aiotaan tuplata ja Jarno Haikonen nimitettiin toimitusjohtajaksi

Jarno Haikonen on Insinööritoimisto Aavat Oy:n uusi toimitusjohtaja Marko Liedes Insinööritoimisto Aavat Oy
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Jarno Haikonen (DI, MBA) on nimitetty Insinööritoimisto Aavat Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä elokuussa 2026. Haikosen tehtävänä on johtaa Aavatin voimakasta kasvua ja kehitystä toimialaa asiakaslähtöisesti uudistaen.

Rakennusalan ulkopuolelta tuleva Jarno Haikonen (DI, MBA) on työskennellyt mm. taloyhtiöiden laajakaistapalveluita tarjoavassa DNA:ssa sekä taloyhtiöiden isännöintiin keskittyvässä Oiva Isännöinnissä. Hänen johdollaan DNA kasvoi laajakaistan markkinajohtajaksi ja Oiva Isännöinti kasvoi nollasta yhdeksi alansa johtavista yrityksistä. 

”Aavat on rakennettu nykyiseen kokoonsa pitkään mukana olleiden osakkaiden voimin. Tämän hienon kasvutarinan myötä kertynyt osaaminen on jatkossakin yhtiön ydin. Seuraava kasvun vaihe vaatii kuitenkin sen rinnalle kokemusta nimenomaan kasvuyhtiön johtamisesta. Siksi lähdimme hakemaan johtoon uutta osaamista,” taustoittaa Insinööritoimisto Aavat Oy:n perustajaosakas Marko Liedes.

”Rekrytointiprosessin alusta saakka oli selvää, että emme rajoitu haussa vain rakennusalan sisään, sillä yrityksessä on jo erinomaista toimialaosaamista runsaasti. Toisaalta rakennusalaa ei voi pitää edelläkävijänä mm. asiakaskokemuksessa, joka on strategiamme keskeinen teema, joten oli luontevaa laajentaa toimitusjohtajahaku laajemmalle. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme Jarno Haikosen johtamaan Aavatia seuraavaan kasvun vaiheeseen,” toteaa Insinööritoimisto Aavat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Joe Hamari.

” Aavatista rakennetaan korjausrakentamisen ykköstoimija. Kaikki lähtee liikkeelle rautaisesta asiantuntijaporukasta, joka on valmis haastamaan alan totuttuja tekemisen tapoja. Sen varaan rakentuu erinomainen asiakaskokemus, ja siitä puolestaan seuraa kasvu. Ala itsessään on myös aidosti merkityksellinen. Suomen rakennuskanta vanhenee, korjausvelka kasvaa ja energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät. Suomalaisten suurin varallisuus on kiinni seinissä ja katoissa, joten niistä kannattaa pitää hyvää huolta. Hyvän porukan kanssa, asiakaskokemus edellä kohti kunnianhimoisia kasvutavoitteita merkityksellisellä alalla – juuri tällaisista haasteista minä innostun,” kuvailee Jarno Haikonen

Aavatilla on kunnianhimoinen kasvutavoite, joka rakentuu rautaisen asiantuntijaporukka ja tyytyväisten asiakkaiden varaan. Myös ala on aidosti merkityksellinen. Suomen rakennuskanta vanhenee, korjausvelka kasvaa ja energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät. Suomalaisten suurin varallisuus on kiinni seinissä ja katoissa, joten niistä kannattaa pitää hyvää huolta. Kunnianhimoinen tavoite, hyvä porukka ja merkityksellinen ala. Juuri tällaisista haasteista minä innostun,” kuvailee Jarno Haikonen Insinööritoimisto Aavat Oy tarjoaa korjausrakentamisen suunnittelu-, valvonta- ja projektinjohtopalveluita taloyhtiöille ja kiinteistöomistajille pääosin Etelä-Suomessa ja työllistää tällä hetkellä noin 30 henkilöä. Yhtiö rekrytoi jatkuvasti korjausrakentamisen kehityshakuisia ammattilaisia.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.