Temet osaa rakentaa huippulaatuiset suojat suoraan osaksi monenlaisia hyötytiloja. Kuva: Temet
Uutiset

Maailman johtava väestönsuojateknologian toimittaja, suomalainen Temet vahvistaa toimintaansa Puolassa avaamalla toimiston Varsovaan

Suomalainen väestönsuojien ja kriittisen infrastruktuurin suojausratkaisujen asiantuntija Temet vahvistaa toimintaansa Puolassa avaamalla toimiston Varsovaan. Temet Polska Sp. z o.o. perustettiin vuonna 2025, ja uusi toimisto vahvistaa yhtiön paikallista läsnäoloa sekä tukee sen kansainvälistä kasvua.

Laajentuminen vastaa väestönsuojelun, kriittisen infrastruktuurin suojaamisen ja maanpuolustuksen suojarakenteiden kehittämisen kasvavaan kysyntään. Puolassa tehdään parhaillaan merkittäviä investointeja väestön ja yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta keskeisten kohteiden ja toimintojen suojaamiseen.  

Investointien rinnalla viranomaiset, kriittisen infrastruktuurin toimijat ja muut organisaatiot arvioivat, millaista suojaustasoa eri kohteissa tarvitaan, miten suojaratkaisut tulisi suunnitella osaksi uutta ja olemassa olevaa infrastruktuuria sekä kuinka niiden toimintakyky varmistetaan pitkällä aikavälillä. 

”Puola on siirtymässä vaiheeseen, jossa investointien rinnalla tarvitaan asiantuntemusta ja kokemusta siitä, miten suojausvaatimukset muutetaan käytännön ratkaisuiksi. Temetillä on yli 70 vuoden kokemus väestönsuojelun vaatimuksista, suojarakentamisesta ja suojaratkaisujen ylläpidosta. Paikallinen läsnäolomme mahdollistaa entistä tiiviimmän yhteistyön viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa sekä suomalaisen osaamisen hyödyntämisen Puolan kehityshankkeissa”, sanoo Temet Polskan hallituksen puheenjohtaja Juha Simola

Vuonna 1953 perustettu Temet on kehittänyt väestönsuojeluratkaisuja jo yli 70 vuoden ajan. Yhtiö toimii Suomessa merkittävässä roolissa väestönsuojeluun liittyvän lainsäädännön, suojarakentamisen käytäntöjen, teknisten vaatimusten sekä laajojen suojainfrastruktuurihankkeiden kehittämisessä. Suomessa yhtiö on vastannut suojapaikkakapasiteetin rakentamisesta noin 4,8 miljoonalle henkilölle. 

Temet tarjoaa kokonaisratkaisuja väestönsuojeluun ja kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen koko niiden elinkaaren ajan. Palveluihin kuuluvat muun muassa kuntokartoitukset, tekninen suunnittelu, suojatilojen modernisointi, räjähdyssuojaus, CBRN-suojajärjestelmät, automaatioratkaisut sekä huolto- ja ylläpitopalvelut. 

”Puolassa ei rakenneta ainoastaan uutta infrastruktuuria, vaan samalla määritellään myös, millaisia suojausvaatimuksia eri kohteille asetetaan ja miten suojaus toteutetaan käytännössä. Pitkä kokemuksemme Suomen väestönsuojelujärjestelmästä ja kansainvälisistä hankkeista auttaa meitä tukemaan asiakkaitamme suojaustarpeiden arvioinnissa, vaatimusten määrittelyssä, suunnittelussa, toteutuksessa sekä järjestelmien pitkäjänteisessä ylläpidossa”, sanoo Temet Polskan aluejohtaja Arkadiusz Gmitrzak