Saaren Taika
Uutiset

Perniöläinen kosmetiikkayhtiö laajentaa toimintaansa, tavoittelee puolta miljoonaa tuotekappaletta vuoteen 2029 mennessä

Varsinaissuomalainen Saaren Taika on laajentanut toimintaansa noin 300 neliömetrillä Perniössä. Lisätila mahdollistaa tuotannon ja varastoinnin kasvattamisen. Tavoitteena on nostaa tuotantokapasiteetti nykyisestä noin 250 000 tuotekappaleesta 500 000 tuotekappaleeseen vuoteen 2029 mennessä. Tuotekehitykseen käytetty panostus on viisinkertaistunut viimeisten kahden vuoden aikana.

“Kyse on jo eri toimintamallin yrityksestä kuin kaksi vuotta sitten. Olemme tehneet tietoisen päätöksen kasvattaa omaa tuotantoa ja tuotekehitystä”, sanoo toimitusjohtaja Veera Amnelin-Kylämäki.

Saaren Taika on kolmen sukupolven perheyritys Perniöstä, jossa sijaitsee yhtiön kasvava kosmetiikkatehdas, oma varasto ja logistiikka. Osa tuotteista valmistetaan omassa tehtaassa ja kaikki tuotteet varastoidaan sekä toimitetaan Perniöstä.

Kliininen tutkimus ja 1 500 ennakkotilausta

Laajennuksen myötä yhtiö on lanseerannut toukokuussa 2026 kolme uutta tuotetta pitkän tuotekehitystyön tuloksena. Ruusufinni-iholle kehitetyt seerumi ja kasvovoide sekä silmänympärysvoide, jonka ennakkomyynti keräsi yli 1 500 tilausta ennen lanseerausta.

Silmänympärysvoide testattiin Eurofins Cosmetics and Personal Care -laboratorion riippumattomassa käyttötestissä ihotautilääkärin ja silmälääkärin valvonnassa. 28 päivän käytön jälkeen tummat silmänaluset vähenivät 35 %, turvotus 37 % ja juonteet 29 %. Ihon kosteuspitoisuus kasvoi 54 %. Kaikki muutokset olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,001).

“Kotimainen kosmetiikkabrändi harvoin investoi tämän tasoiseen riippumattomaan kliiniseen tutkimukseen. Tutkittu teho on se suunta, johon haluamme investoida”, Amnelin-Kylämäki sanoo.

Tuotteet sisältävät yhtiön eksklusiiviset Fucus DuoActive® ja Fucus Fusion® -rakkohauruaktiivit, jotka on kehitetty Selkämeren käsin kerätystä villistä rakkohaurusta.