Suurten suomalaisten kauppakeskusten luottamusta ja mainetta kuluttajien keskuudessa mitataan vuosittain riippumattomassa tutkimuksessa. Hyvämaineisimman kauppakeskuksen ykkössijaa on ensimmäisestä tutkimuksesta asti pitänyt raisiolainen Kauppakeskus Mylly. Tutkimuksen tehnyt T-Media analysoi laajasti myös muuta suomalaista yrityskenttää, ja Myllyn saavutus on hyvin harvinainen: missään muussa yksittäistä toimialaa tarkastelevassa Luottamus&Maine-tutkimuksessa mukana ollut yritys ei ole onnistunut saavuttamaan ykkössijaa viitenä vuotena peräkkäin.
Suurten kauppakeskusten Luottamus&Maine-tutkimus toteutettiin vuonna 2024 jo viidettä kertaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin kansalaisten näkemyksiä sekä käytöstä liikepinta-alaltaan ja myynnin määrältään 13 suurinta kauppakeskusta kohtaan.
– Ensimmäinen ykkössijamme viisi vuotta sitten oli erittäin mieluinen yllätys. Sen jälkeen maineen johtaminen on Myllyssä ollut systemaattista työtä, jota raamittavat strategiamme sekä T-Median tutkimuksesta saatava tieto. Se on arvokas johtamisen väline. Tutkimus myös kirittää meitä, sillä koko kauppakeskustoimiala on näiden viiden vuoden aikana kehittynyt vahvasti. Ykkössija tässä tutkimuksessa täytyy todella ansaita, ja arvostamme sitä valtavasti, kertoo Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula.
Kauppakeskus Myllyn suoritus on vertaansa vailla. Se on ainoa toimija, joka on onnistunut olemaan tutkimuksessa ensimmäisellä sijalla viisi vuotta peräkkäin. T-Medialla on myös muita hankkeita, joissa sama toimija on ollut useampana vuonna kärjessä, mutta tutkimusta on tehty vasta vähemmän aikaa tai tutkimuksessa mukana olleiden yritysten joukko on vaihdellut.
– Myllyn suoritus on hämmästyttävä. Itsessään se, että maine vahvistuu systemaattisesti, vaatii taakseen suuren määrän työtä ja kuluttajien odotusten ylittämistä. Kun sen päälle vielä onnistutaan pitämään paikka oman toimialan kärjessä, puhutaan hyvin poikkeuksellisesta suorittamisesta. Oman tulkintani mukaan kyse on intohimoisesta ja korkean vaatimustason kulttuurista: monelle meistä hyvä taso riittäisi, mutta myllyläiset eivät kauaksi aikaa siihen pysähdy, vaan jatkavat aina uusien ideoiden kehittelyä. Tämä on äärimmäisen kunnioitettavaa ja siksi tällainen tunnustus on kovin ansaittu, kommentoi T-Median tiedolla johtamisen asiantuntija Elisa Runsas.
Maine rakentuu vain yhdessä tekemällä
Mari Hantulan mukaan maineen rakentaminen ja suuren yleisön positiivisen huomion herättäminen eivät tapahdu yksittäisillä tempuilla.
– Se on pitkäaikaista, järjestelmällistä ja laaja-alaista työtä kaikilla maineen osa-alueilla. Seuraavan vuoden suunnitelmat on jo laadittu, ja strategiamme mukaisesti keskitymme nostamaan asiakas- ja henkilöstökokemukset entistä keskeisempään rooliin arjen tekemisessämme. Käytännön tasolla tuomme lisää ihmeellistä koettavaa kauppakeskukseen, kun esimerkiksi helmikuussa lanseeraamme jotakin aivan uutta.
Kauppakeskus Myllyssä vuokralaisten liiketoiminnan ja Myllyssä työskentelevien onnistumisen tukeminen on viety aivan uudelle tasolle. Toimitusjohtaja muun muassa mentoroi yrittäjiä ja päälliköitä henkilökohtaisesti, ja kauppakeskukseen luodussa valmennusyhteisössä, Mylly Akatemiassa, järjestetään maksuttomia koulutuksia koko Myllyn henkilökunnalle esimerkiksi myynnistä, turvallisuudesta ja asiakaskokemuksesta. Lisäksi henkilökunta voi hyödyntää mysteerishoppausten tuloksia. Yhteishenkeä parannetaan jakamalla tietoa säännöllisesti ja avoimesti muun muassa kuukausi-infoissa ja juhlistamalla yhteisiä hetkiä henkilöstöjuhlilla ja muistamisilla.
– Kehitystyötä on tehty laajasti, ja erityisesti olemme keskittyneet yhdessä oppimiseen, hyvään tiedonkulkuun ja toimivaan työympäristöön. Ensi vuonna meillä on entistä vaikuttavampi vuosikello 1 500 myllyläiselle itsensä ja toimintansa kehittämiseksi muun muassa Mylly Akatemiassa. Tavoitteena on kehittää Kauppakeskus Mylly alustaksi, jossa voi oppia parhaaksi vähittäiskauppa-alan osaajaksi, sanoo toimitusjohtaja Mari Hantula.
– Kauppakeskusta tehdään aina yhdessä sen yhteisön kanssa, ja maine rakentuu vain yhdessä tekemällä. Siksi kiitämme myllyläisiä myös nyt saadusta tunnustuksesta ja herkuttelemme yhdessä donitseilla.
Kauppakeskus Mylly nousi tänä vuonna ensimmäiselle sijalle myös KTI Kiinteistötieto Oy:n vuokralaistyytyväisyystutkimuksessa, jossa mitattiin kauppakeskusten vuokralaisten tyytyväisyyttä. Myllyn NPS eli vuokralaisten suositteluhalukkuutta mittaava arvo oli suomalaisten kauppakeskusten korkein.
Hyvä tulos kaikissa tutkimuksen osa-alueissa
Tuoreimmassa tutkimuksessa Kauppakeskus Myllyn maineen kokonaismainearvosana oli 3,76 ja viime vuonna 3,70, joka oli jo silloin kauppakeskusten korkein koskaan mitattu kokonaismainearvosana. Suomalaisten kauppakeskusten yleinen mainemielikuva on kokonaisarvosanaltaan 3,48. Virhemarginaali tutkimuksessa on vain 0,04 yksikköä.
Lisäksi Mylly saavutti hyvän tason kaikissa mitatuissa osa-alueissa: hallinto, talous, johto, innovaatiot, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.
Tutkimuksessa 13 kauppakeskusta ja yli 2 100 vastaajaa
Tutkimuksessa oli mukana 13 liikepinta-alan ja myynnin määrän perusteella suurinta suomalaista kauppakeskusta. Tutkimukseen osallistui 2 131 suomalaista, jotka vastasivat sähköiseen kyselylomakkeeseen loka–marraskuun 2024 vaihteessa. Kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen toteutti riippumaton tutkimusyhtiö T-Media.