Catalyst Venturesilta miljoonaluokan sijoitus naantalilaiseen kiinteistönvälitysyhtiöön
Uutiset

Catalyst Venturesilta miljoonaluokan sijoitus naantalilaiseen kiinteistönvälitysyhtiöön – “Viemme asuntomarkkinoinnin aivan uudelle tasolle”

Suomalaisomisteinen Strand Properties laajentaa toimintaansa Suomeen ja sai kesäkuussa taakseen nimekkään sijoittajajoukon. Eri alojen menestysyrittäjien lisäksi yhtiö kertoo saaneensa omistajakuntaansa nyt myös Catalyst Venturesin, jonka miljoonaluokan mediasijoitus mahdollistaa uudenlaisen vaikuttavan asuntomarkkinoinnin television puolella.

Strand Properties aloitti toimintansa varsinaisesti korona-pandemian väistyttyä vuoden 2021 kesällä ja on lyhyessä ajassa kasvanut noin sadan ihmisen kiinteistönvälitysyhtiöksi. Yhtiö on noussut nopeasti yhdeksi merkittävimmistä kiinteistönvälitysalan toimijoista Aurinkorannikolla sekä Mallorcalla ja on yksi nopeimmin kasvavista kiinteistönvälitysketjuista koko Euroopassa.

Strandin perustajat Sirena ja Anssi Kiviranta tunnetaan Suomessa muun muassa Bo LKV:n perustajina. Pariskunta myi sittemmin omistuksensa ja loi uuden brändin Espanjaan.

Strand Properties on kertonut aloittavansa laajentumisen Euroopassa ja avaavansa toimistot Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun alkusyksyn aikana.

  • Meille on kertynyt valtavasti kokemusta ja ymmärrystä asiakkaiden sekä kiinteistönvälittäjien tarpeista sekä Suomessa että Espanjassa. Olemme päässeet rakentamaan Strandin konseptin niiden oppien mukaisesti ja pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen yhteistyömallin tuleville Strandin välittäjille Suomessa, kertoo Sirena Kiviranta.

Strand Properties järjesti kuukausi sitten rahoituskierroksen, joka täyttyi nopeasti ja mukaan uusiksi omistajiksi lähti nimekäs joukko eri alojen menestysyrittäjiä. Heidän lisäksi sijoituksen teki nyt myös  Catalyst Ventures, jonka sijoituksen myötä Strand Propertiesilla on käytettävissä noin 1 miljoonan euron arvosta mainosaikaa tv-kanavilla sekä suoratoistopalvelussa.

  • Tämä on Strandin asiakkaille uskomattoman upea mahdollisuus. Viemme asuntomarkkinoinnin aivan uudelle tasolle. Näinä haastavina aikoina, kun kiinteistönvälitysyhtiöt ovat vetäneet markkinoinnin aivan minimiin, me pääsemme kulkemaan vastavirtaan ja tuomaan myytävät asunnot esille ennennäkemättömän vaikuttavalla tavalla, kertoo Anssi Kiviranta.

Uudenlainen asuntomarkkinoinnin formaatti on kohdennettu etenkin arvoasuntoihin sekä uniikkeihin kohteisiin. Yhtiöllä on vakuuttava historia arvokkaiden kohteiden myymisessä ja tunnetaan viime vuonna saavutetusta ennätyksestä, jossa se välitti Suomen historian arvokkaimman kodin, mitä yksikään kiinteistönvälitysyhtiö on koskaan myynyt.

  • Arvoasuntojen markkinointi on Suomessa lapsenkengissä, kun vertaamme, mitä maailmalla tapahtuu. Kohteet lisätään portaaleihin ja sitten odotellaan. Mutta kiireiset yrittäjät, sijoittajat ja muut potentiaaliset arvoasuntojen ostajat eivät välttämättä ehdi koko ajan selailla asuntoportaaleja. Niiden lisäksi tarvitaan kiinnostuksen herättämistä ja näkyvyyttä siellä missä potentiaaliset asiakkaat luonnollisesti ovat. Tämän ohella verkostot ovat aivan olennainen tekijä arvoasuntojen välityksessä ja sijoittajajoukkomme yhteenlasketut verkostot ovat Suomen mittakaavassa todella merkittävät, kertoo Anssi Kiviranta.