Raision yrittäjät juhlistavat Yrittäjän Puolison Päivää 12. maaliskuuta
Uutiset

Raision yrittäjät juhlistavat Yrittäjän Puolison Päivää 12. maaliskuuta

Raision yrittäjät ovat jälleen valmiina juhlistamaan merkittävää päivää, jolla kunnioittetaan yrittäjien taustajoukkoja. Vuonna 2019 lanseerattu Yrittäjän Puolison Päivä on tärkeä tapahtuma, jolla halutaan tunnustaa puolisoiden merkittävä rooli yrittäjien tukena ja vahvistaa yhteisön arvostusta heidän panoksestaan.

Yrittäjyys on olennainen osa yhteiskuntamme rakennettaja yrittäjille onkin ollut oma päivänsä jo vuodesta 1997. Kuitenkin yrittäjän taustajoukkojen, erityisesti puolison, rooli ei aina saa ansaitsemaansa tunnustusta. Siksi Yrittäjän Puolison Päivä on tärkeä tilaisuus osoittaa kiitollisuutta ja arvostusta heidän panoksestaan.

“Yrittäjän puolisoiden merkitys on usein jäänyt varjoon, vaikka he ovat yrittäjyyden mahdollistajia ja tukipilareita yrittäjän arjessa. Yrittäjän menestys on usein myös heidän ansiotaan”, sanoo Raision yrittäjien puheenjohtaja Tommi Tuomi. “Olemme erittäin iloisia siitä, että voimme juhlistaa tätä päivää ja osoittaa kiitollisuutemme kaikille niille puolisoille, jotka ovat olleet mukana tukemassa yrittäjiämme.”

Usein yrittäjän puoliso kantaa suurta vastuuta perheen arjesta ja kodista, samalla tukien yrittäjän pyrkimyksiä yritystoiminnassa. He ovat tärkeä voimavara yrityksen menestymisessä, ja heidän tukensa ja panoksensa eivät jää huomaamatta.

Raision yrittäjät kannustavat kaikkia yrittäjiä liittymään juhlistamaan Yrittäjän Puolison Päivää 12. maaliskuuta. Tämä päivä on hyvä hetki antaa sitä arvostusta omalle puolisolle, jota ei aina kiireen keskellä kuitenkaan muista osoittaa riittävästi. Tyyli on vapaa, mutta tärkeintä on, että omat taustajoukot saavat tuntea olevansa arvostettuja.

Osallistu keskusteluun päivän virallisilla hashtagilla #yrittäjänpuolisonpäivä ja #123päivä sosiaalisessa mediassa sekä jaa omat tarinasi ja kiitoksesi.

Lisätietoja tapahtumasta ja sen merkityksestä voi tiedustella Raision yrittäjiltä.