Hansakorttelissa toimii lähes 140 yritystä. Kuva: Hansakortteli
Uutiset

Uusia toimijoita Hansakortteliin – joukossa Balmuir, Yliopiston Apteekki, Hullu Poni ja Normal

Hansakorttelin liike- ja ravintolatarjonta täydentyy syksyn aikana uusilla toimijoilla. Herkkusuita palvelevat muun muassa uusi S-Market Hansa Herkku, joka avautui 14.10. Stockmannin kellarikerroksessa. Lisäksi palveluvalikoima täydentyy päivittäistavaraketju Normalilla, Yliopiston Apteekilla, muotia ja sisustustarvikkeita tarjoavalla Balmuirin Christmas Shopilla, Turun kaupungin museokaupalla, uusilla ravintolakonsepteilla sekä väliaikasta toimistotilaa tarjovalla Spacehubilla.

Hansakorttelin uudistuminen on houkutellut kauppakeskukseen monia uusia toimijoita. Åbo Svenska Teaterin viereen avaa Turussa täysin uusi ravintola Deliberi, joka tunnetaan pääkaupunkiseudulla muun muassa laadukkaista pintxo-suupaloistaan, lankkupizzoistaan ja erilaisista kulhoannoksistaan. Ravintola palvelee lounasajan lisäksi ilta-aikaan.

Hansan Food Courtiin on jo avautunut uusi ravintola Hullu Poni, jonka erikoisuutena on hevosen- ja peuranliha. Tarjolla on muun muassa hampurilaisia.

Uusien tulijoiden joukossa on myös kotimainen lifestyle-brändi Balmuir, joka avaa liikkeen joulusesongin ajaksi Hansakortteliin. Liikkeen valikoimaan kuuluu naisten ja miesten vaatteita ja asusteita sekä sisustustarvikkeita.

Hansakorttelin pohjakerroksen ruokamaailma on uudistunut täysin ja S-Market Hansa Herkun avajaisia vietettiin 14.10. Herkkukeitaassa on muun muassa Itsudemon sushi-buffet, salaattibaari ja wok-annoksia valmistava piste sekä yli 30 metriä pitkä ruokatori, josta löytyvät runsaat liha-, kala- ja juustotiskit. Kaupan myyntiala kasvoi uudistuksessa parilla sadalla neliöllä. S-market Hansa Herkku kantaa ylpeänä myös Chaîne des Rôtisseurs -kilpeä, joka on osoitus laadusta ja palvelun korkeasta tasosta.

Etätyöläisille on myös luvassa hyviä uutisia, koska Hansakortteliin on tullut kaksi SpaceHub -etätyöpistettä, jossa voi kaikessa rauhassa pitää kokouksia ja keskittyä työntekoon.

Lisäksi Yliopiston Apteekki muuttaa Hansakortteliin ja avaa uudistetun apteekin 16.11. Aurakadun ja Yliopistonkadun kulmaan.

– Kiinnostus Turun ydinkeskustaa kohtaan on kasvussa torialueen tulevan valmistumisen myötä. Myös kävijämäärät ovat kääntymässä pandemian jälkeen nousuun ja myynnillisesti olemme jo pandemiaa edeltävien kuukausien tasolla, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Hanna-Maria Sjöbring kertoo.

Hansakorttelin myynti vuonna 2020 oli noin 191 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 9,5 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii lähes 140 yritystä ja työskentelee noin 1200 henkilöä.