Uutiset

Vuoden salolainen liikeidea -kilpailu etsii innovatiivisia ideoita

Tehtailija Juho Leinon Säätiö järjestää taas Vuoden salolainen liikeidea -kilpailun. Vuosina 2015 ja 2016 järjestetyn kilpailun tavoin on nytkin tavoitteena löytää uusia innovatiivisia, tuottavia ja toteutuskelpoisia liikeideoita salolaisen teollisuuden tarpeisiin. Kilpailu toteutetaan yhdessä Yrityssalo Oy:n kanssa.


“Kilpailun tavoitteena on viedä salolaista teollisuutta eteenpäin. Tämä perusidea on säilynyt kaikissa kilpailuissa ennallaan. Nyt laajemman ja ammattimaisen yhteistyön avulla voimme tuoda kilpailun yhä useampien yritysten ulottuville”, kertoo kilpailun raadin puheenjohtaja, teollisuusneuvos Liisa Leino.

Kilpailuun osallistuva liikeidea saa olla korkeintaan viisi vuotta vanha. Osallistujayhtiön tulee toimia osana valmistavan teollisuuden arvoketjua tai tarjota teollisuutta tukevaa palvelua. Yhtiöllä on oltava organisaatio, myyntiä ja liiketoimintaa ja sen on oltava työnantajayritys, joka työllistää Salon talousalueella. Yrityksen kotipaikan on oltava Salossa. Lisäksi yhtiön toiminnassa tulee näkyä vastuullisuus.


Vuoden 2016 kilpailun voitti salolainen Led Tailor Oy huonebakteerien sterilointiin soveltuvalla valaistusteknologiamenetelmällä. Tämän vuotiseen kilpailuun voi hakea ajalla 16.9.–17.10. Kilpailuhakemuksen voi lähettää sähköisellä lomakkeella, joka täytetään Tehtailija Juho Leinon Säätiön verkkosivuilta (www.tjlsaatio.fi). Kuka vaan voi myös ehdottaa kilpailuun osallistumiskriteerit täyttävää yritystä.

Tämän vuoden kilpailun raadin muodostavat Tehtailija Juho Leinon Säätiön puheenjohtaja Liisa Leino, varapuheenjohtaja Timo Ketonen, Salon kaupunginjohtaja Tero Nissinen, Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen, Aboa Venture Management Oy:n sijoitusjohtaja Petri Lindholm sekä Salon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Petteri Ponkamo.


“On hienoa nähdä liikeideakilpailun palaavan. Toivomme kaikkia salolaisia yrityksiä osallistumaan kilpailuun innovatiivisilla teollisuuden ratkaisuilla”, kannustaa Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen.

Raati valitsee voittajan arvioiden liikeidean innovatiivisuutta, vaikuttavuutta, liiketoimintapotentiaalia ja asiakaskokemusta. Uutena kriteerinä olevaa vastuullisuutta raati arvioi yrityskohtaisesti.
Kilpailun voittaja julkistetaan 24.11. Salo IoT Campuksella klo 13.00. Voittaja saa 10 000 euron arvoisen rahapalkinnon, jonka yritys voi kilpailun järjestäjien avulla käyttää liiketoimintansa kehittämiseen. Samalla yritys saa mediassa hyvän ja kattavan julkisuuden.
Linkki kilpailun osallistumislomakkeeseen:
https://www.lyyti.fi/questions/d1e6f295f3