Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 ☀️ 17° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Nimitykset

Ville Salo Nuorten NYTin talousjohtajaksi

Ville Salo 

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin talousjohtajaksi on valittu Ville Salo. Hän aloittaa tehtävässään 1.3.2024. Talousjohtajana hän vastaa NYTin taloudesta, hallinnosta, HR:stä, ICT:stä ja varainhankinnasta.

Ville Salo on toiminut Suomen Sydänliiton talousjohtajana ja Sydänsäätiön asiamiehenä vuodesta 2016 lähtien. Lisäksi hän on työskennellyt mm. Pääkaupunkiseudun Partiolaisten talouspäällikkönä 2012 – 2016 sekä muissa tehtävissä Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa ja Suomen Partiolaisissa.

”Olen iloinen, että saamme Ville Salon kaltaisen osaajan luomaan edellytyksiä sille, että jokainen lapsi ja nuori saa oppia työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja”, kertoo NYTin toimitusjohtaja Jenni Järvelä.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Koulutukseltaan Ville Salo on maatalous- ja metsätieteiden maisteri. ”Odotan innolla maaliskuussa alkavaa taivalta ja mahdollisuutta tuoda oma panokseni NYTin menestystarinaan”, Ville Salo toteaa.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.