Katuvalaistus
Tievalaistuksen sähköntarve maanteillä on laskennallisesti noin 43 megawattia. Jos siitä puolet sammutetaan, se kattaisi noin viisi prosenttia mahdollisesta 400 megawatin tehovajauksesta koko maan sähköntuotannossa.
Uutiset

Väylävirasto varautuu maantievalaistuksen osittaisiin sammutuksiin – kodeissa suositellaan aamujen ja iltojen sähkönkäytön karsimista

Väylävirasto varautuu siihen, että talven aikana voidaan joutua tilapäisesti sammuttamaan osa maanteiden valaistuksesta mahdollisen sähköpulan estämiseksi. Energiansäästötalkoisiin osallistumisen tavoitteena on välttää sähköpula ja pakotetut sähkökatkot tilanteissa, joissa sähkön tuotanto ei riitä vastaamaan kysyntää. Mahdollisten sammutusten liikenneturvallisuusvaikutukset pyritään minimoimaan.

Väylävirasto vastaa yhdessä alueellisten ELY-keskusten kanssa noin 78 000 kilometristä maanteitä, joista noin 12 000 kilometriä on valaistu yhteensä 260 000 valaisimella. Maanteiden valaistukseen käytetään sähköä, josta voi olla talven aikana pulaa. Siksi myös tievalaistuksen suhteen on varauduttu olemaan mukana energiansäästötalkoissa, erityisesti kulutushuippujen osalta.

Aamujen ja iltojen sähkönkulutusta suositellaan karsimaan sähkökatkosten vältämiseksi

– Mahdollisen talven pakkasjakson tai energiatuotannon häiriön aikana voidaan joutua tilanteeseen, jossa sähköntuotto ei riitä kattamaan tarvetta. Jokaisen toimijan mahdollisuus karsia kulutusta erityisesti aamuisin ja iltaisin onkin ensiarvoisen tärkeää, jottei jouduttaisi pakotettuihin sähkökatkoihin. Ennakkoon suunniteltu ja hallitusti tehty maanteiden valaistuksen sammuttaminen on yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan parempi vaihtoehto, kertoo väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta.

Maanteiden valaistusta sammutetaan normaalitilanteessakin öisin vähäliikenteisillä teillä, eli tekninen valmius sammutuksiin on. Tulevaa talvea varten on myös tehty lisävalmisteluja, jotta valoja voidaan tarvittaessa sammuttaa etänä tiettyjen valaistusryhmien ja tieosuuksien mukaan.

Osittaisten sammutusten tuoma säästö olisi varsin merkittävä. Tievalaistuksen sähköntarve maanteillä on laskennallisesti noin 43 megawattia. Jos siitä puolet sammutetaan, se kattaisi noin viisi prosenttia mahdollisesta 400 megawatin tehovajauksesta koko maan sähköntuotannossa.

Liikenneturvallisuudesta pidetään huolta

Liikenneturvallisuus otetaan huomioon mahdollisissa sammutuksissa. Katkoksissa pyritään esimerkiksi välttämään taajama-alueita, joilla on paljon jalankulkua ja pyöräliikennettä. Myös risteysalueilla ja tunneleissa halutaan pitää valot päällä turvallisuuden takaamiseksi.

Jos sähköpula uhkaa, valoja sammutettaisiin aamuisin noin kello 7–9 ja alkuillasta noin kello 16–19 eli sähkön kulutushuippujen mukaisesti. Lisäksi muun muassa koulujen ympäristöt on kartoitettu: aamusammutuksia niiden kohdalla vältettäisiin, mutta iltasammutuksia voitaisiin tehdä.

– Jokainen meistä voi omalta osaltaan vaikuttaa turvallisuuteen ja siten osallistua talkoisiin, jos valoja joudutaan sammuttamaan. Esimerkiksi heijastimet ja pyörän valot kannattaa joka tapauksessa huolehtia kuntoon pimeänä aikana. Auton ratissa taas riittävän alhainen nopeus on avainasemassa, muistuttaa tieturvallisuuden johtava asiantuntija Noora Airaksinen Väylävirastosta.