Aurajoen Nuorkauppakamari
Valovoimaiset teot onnistuvat vapaaehtoistoiminnassa vain, kun jäsenistöstä ja sidosryhmistä pidetään huolta. Siksi tulevana vuonna kiinnitetään erityistä huomiota muun muassa diversiteetin vahvistamiseen, perheystävälliseen toimintaan ja kestäviin kumppanuuksiin, sanoo uusi puheenjohtaja Jutta Ruusunen. Kuvassa Aurajoen Nuorkauppakamarin uusi hallitus 2023.
Uutiset

Varsinais-Suomen suurin nuorkauppakamari, Aurajoen Nuorkauppakamari sai uuden hallituksen!

Vuoden 2023 puheenjohtajana Aurajoen Nuorkauppakamarissa toimii SHIFT Events Oy:n toimitusjohtaja Jutta Ruusunen. Kärkitavoite tulevan vuoden toiminnassa on Ruususen mukaan aktiivinen jäsenistö, jonka toiminta näkyy ja kuuluu alueella.

– Kamarimme on tunnettu vaikuttavista projekteista, kuten vaikkapa tänä vuonna toteutettu Turun tähtien palkitseminen ja kauppatorin avajaiset. Valovoimaiset teot onnistuvat vapaaehtoistoiminnassa vain, kun jäsenistöstä ja sidosryhmistä pidetään huolta. Siksi tulevana vuonna kiinnitetään erityistä huomiota muun muassa diversiteetin vahvistamiseen, perheystävälliseen toimintaan ja kestäviin kumppanuuksiin, Ruusunen sanoo.

Omalla kamariurallaan Ruusunen on erityisesti arvostanut järjestön kansainvälisiä mahdollisuuksia, mikä näkyy tulevan vuoden toiminnassa monipuolisesti:

– Toteutamme muun muassa International Employer of the Year -kilpailun Turun talousalueella ja vedämme kansainvälisen, yli viiden eurooppalaisen kamarin Diversity & Inclusion -koulutusprojektin, Ruusunen avaa.

Aurajoen Nuorkauppakamarin hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi 10 jäsentä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Eveliina Sillanpää. Kehitysjohtajia ovat Petra Tuomisto, Elia Elenius, Riina Suutari ja Katri Lehtinen. 

Sihteeriksi valittiin Markus Auvinen ja rahastonhoitajaksi Jari-Pekka Laiho. Kumppanuusvastaavana toimii Jani Rusi ja tiedottajana Samuli Lindström. 

Hallituksen toimintaa jää tukemaan myös väistyvä puheenjohtaja Pyry Kangas.

Turussa toimiva Aurajoen Nuorkauppakamari kuuluu Suomen kolmen suurimman nuorkauppakamarin joukkoon. Yli 100 hengen yhdistyksen jäsenistössä on paikallisia päättäjiä, yrittäjiä ja asiantuntijoita. 

Aurajoen Nuorkauppakamari pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaan kehittämällä jäsentensä johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä. Suomessa toimii Suomen Nuorkauppakamareiden verkostossa 68 paikallista nuorkauppakamaria ja varsinaisia jäseniä on yli 2000. Maailmanlaajuisesti Nuorkauppakamarissa on yli 200 000 jäsentä 115 eri maassa.