Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on tänä vuonna käytössään noin 44 miljoonaa euroa päällystetyn tiestön korjaukseen, päällystykseen ja tiemerkintöihin. Tällä tavoitellaan noin 400 kilometrin päällystysohjelmaa.
Rahaa teiden korjaukseen on käytettävissä noin 44 m€, mikä on noin 10 m€ vähemmän kuin viime vuonna, mutta kuitenkin aikaisempien vuosien keskimääräistä rahoitusta enemmän. Rahoituksessa on mukana tänäkin vuonna hallitusohjelman mukaista korjausvelan taittamiseen osoitettua lisärahoitusta.
Päällystysohjelman kohteet on valittu mitattujen kuntotietojen ja asiakastarpeiden perusteella käytettävissä olevan rahoituksen asettamissa raameissa. Tämänhetkisen päällystysohjelman pituus on noin 340 kilometriä, josta kävely- ja pyöräilyväyliä on 25 kilometriä. Kaikkia ohjelman kohteita ei ole vielä valittu, sillä osa kohteista valitaan keväällä uusimpien kuntomittausten tulosten myötä. Päällysteiden hintataso vaikuttaisi pysyttelevän parin edellisvuoden tasolla, jolloin korjaukseen osoitetulle rahoituksella voidaan tavoitella arviolta noin 400 kilometrin päällystysohjelmaa Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.
Korjausvelan vähentäminen vaatii pitkäjänteistä työtä
Korjausvelan näkökulmasta tämänkin vuoden lisärahoitus on tervetullut lisä. Se ei arvion mukaan kuitenkaan merkittävästi muuta korjausvelan määrää alueillamme, sillä alueillamme on paljon ikääntyneitä ja huonokuntoisia päällysteitä, joita kuluneen talven sääolosuhteet kurittivat entisestään lisäten vaurioiden määrää. Vähäliikenteisimmällä verkon osalla lähes kolmasosa päällysteistä on huonokuntoisia. Vastaava luku vilkasliikenteisellä tieverkolla on alle 10 prosenttia. Lisärahoituksen turvin korjausvelan kasvu saadaan kyllä taittumaan, mutta sen vähentäminen vaatisi, että rahoitusta saataisiin vuosittain siinä määrin, että päästäisiin vuositasolla noin 500 kilometrin päällystysmääriin.
Maanteiden korjausvelkaa löytyy eniten juuri tieverkon vähäliikenteisimmältä osalta. Tänä vuonna korjausten ja päällystysten painopistettä on pystytty siirtämään vilkkaasti liikennöidyltä verkolta enemmän myös keskivilkkaalle ja vähäliikenteiselle verkon osalle, jotka muodostavat paikallisesti tärkeän yhteysverkon sekä ihmisten liikkumisen, että elinkeinoelämän kuljetusten kannalta.
Lisärahoituksella toimenpiteitä myös pintaa syvemmälle
Erityisesti vähäliikenteisellä verkolla pelkkä uudelleen päällystäminen ei yleensä ole riittävä vaihtoehto tien kuntoon saattamiseen, vaan kunnostustoimet vaativat myös erilaisia rakenteenparantamistoimia ja tierakenteiden kuivatuksen kuntoon saattamista, jotta myös päällysteistä saataisiin kestäviä. Tällöin kunnostuskustannukset ovat suurempia, jolloin päällystettäviä kilometrejä saadaan toisaalta vähemmän, mutta tehdään päällysteen elinkaaren näkökulmasta kestävämpiä ratkaisuja tulevaisuuteen.
Vähäliikenteiseltä verkon osalta löytyy myös kohteita, joiden liikennemäärä on niin pieni, ettei raskaampiin rakenteenparantamistoimiin ole nykyisellä rahoitustasolla järkevää ryhtyä. Tällöin päällystetty vähäliikenteinen tie on toimintalinjat huomioiden kannattavampaa kunnostaa soratieksi. Soratieksi parantamisesta kunnostustoimenpiteenä on käyty myös kuntien ja kaupunkien kanssa vuoropuhelua, ja osin yhteistuumin todettu, että soratieksi parantaminen kunnostustoimenpiteenä on parempi vaihtoehto kuin että tien kunto säilyisi nykyisellään.
Kesän 2025 päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa käynnistyvät huhti-toukokuun vaihteessa riippuen kevään etenemisestä.
Liikenteellisesti merkittävimpiä päällystyskohteita valta- ja kantateillä:
- Vt2 Murto – Saarenmäki, 4,4 km
- Vt2 Nakkila – Haistila, 6,7 km
- Vt 8 Eurajoki – Korvenkulma, 5,5 km
- Vt 12 Raijala – Peipohja, 8,4 km
- Vt 12 Huittinen – PIRELY raja, 5 km
- Kt 44 Kyynärjärvi – Honkajoki, 17 km
- Kt 52 Perniö – Linnakoski, 7,5 km
Seutu- ja yhdysteiden päällystyskohteita:
- St 110 UUDELY raja – Suomusjärvi, 9,2 km
- St 180 Lauttaranta – Nauvon keskusta, 14,3 km
- St 222 Hakula – Aura, 17,3 km
- St 194 Uhlu – Kirkonkylä, 5,4 km
- Yt 1930 & yt 1931 Rauduinen – Livonsaari, 11,7 km
- Yt 2020 Mynämäki – Yläne, 24,4 km
- Yt 2555 Ruosniemi – Noormarkku, 8,8 km
Soratieksi parannettavat kohteet:
- Yt 12527 Koliseva – Limokorpi, Laitila, 8,5 km
- Yt 12619 Kojonperä – Vt 2, Loimaa, 4,9 km
- Yt 13529 Vilukselantie, Somero/Koski tl, 4,5 km
- Yt 13539, 13540, 13543, 13545 Kurinkulma, Somero, 2,8 km
Lisää tietoa kesän päällystystöistä netissä, josta löytyy kattavampi lista kesän päällystyskohteista. Kohteet löytyvät myös kartalta.