Suomen Yrittäjillä on valmiit askelmerkit ja esitykset YEL-lain uudistamiseksi. Eläkejärjestelmä ei saa muodostaa kynnystä yritystoiminnan aloittamiselle. Pakkoa ei pidä lisätä. Yrittäjällä pitää olla myös jatkossa mahdollisuus varautua tulevaisuuteen haluamallaan tavalla, Harri Hellstén sanoo. 
Uutiset

V-S Yrittäjien vuosikokous teki henkilövalintoja, jakoi ansiomerkkejä ja kuuli YEL-katsauksen

Varsinais-Suomen Yrittäjien vuosikokous pidettiin torstaina 8. joulukuuta Loimaalla. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa sääntömääräiset asiat ja tehtiin henkilövalintoja. Lisäksi jaettiin järjestöansiomerkkejä.

Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen arvioi puheessaan, että muutos on yrittäjille uusi normaali, johon on sopeuduttava jatkossakin.

– Koronataistelusta pääosin selvittyämme Ukrainan kriisistä johtuva energiakriisi ja inflaatio aiheuttavat yrittäjäkentässä tällä hetkellä epävarmuutta. Me yrittäjät olemme kuitenkin sinnikkäitä, uutteria ja kestämme paljon, muttemme mitä vain. Yhdessä olemme kuitenkin enemmän. Epävarmuuden keskellä yrittäjäjärjestöä kaivataan entistä enemmän, Jyrki Hakkarainen totesi.

Hän korosti myös ensi vuoden eduskuntavaalien merkitystä sekä kuntien uutta roolia elinvoiman edistämisessä, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.

– Yrittäjäjärjestölle riittää paljon töitä, jotta varmistamme yrittäjäehdokkaiden läpipääsyn eduskuntavaaleissa ja sen, että viestimme kuullaan valtakunnan ja maakunnan tasolla sekä kunnissa, Hakkarainen totesi.

Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen jäsenten vaalissa hallitukseen valittiin Salla Axelin (Paimion Yrittäjät), Carita Mäkinen (Vehmaan Yrittäjät), Kati Pesonen (Turun Yrittäjät) ja Jenni Valtanen (Mynämäen Yrittäjät). Uusia hallituksen jäseniä näistä ovat Mäkinen ja Valtanen. Hallituksessa kaksivuotiskaudella jatkavat Annika Virtanen (Naantalin Yrittäjät) ja Ville Manner (Loimaan Yrittäjät). Puheenjohtajana kaksivuotiskauttaan jatkaa Jyrki Hakkarainen (Kiikala-Suomusjärvi-Kiskon Yrittäjät).

Varsinais-Suomen Yrittäjien vaalivaliokunnan jäseniksi vuosikokous valitsi kaksivuotiskaudelle Jari Rastaan (Turun Yrittäjät), Jorma Saariketo (Turun Yrittäjät), Johanna Saarinen (Kaarinan Yrittäjät), Laura Laakso (Salon Yrittäjät) ja Pasi Markula (Loimaan Yrittäjät). Vaalivaliokunta tekee muun muassa päätökset vuoden yrityksistä kunnittain.

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä. Hän avasi kokoukselle myös yrittäjän eläkelakia koskevaa muutosta. Muutos tulee voimaan 1.1.2023.

– Muutoksen syynä on, että Finanssivalvonta moitti eläkeyhtiöitä kesällä 2021 nykylain puutteellisesta noudattamisesta. Muutoksen myötä yrittäjän kokonaistilanne otetaan jatkossa huomioon. Suomen Yrittäjät on tehnyt paljon edunvalvontatyötä sen eteen, että eduskunnan sote-valiokunta muutti hallituksen alkuperäistä esitystä.

Hellsténin mukaan Suomen Yrittäjien tavoitteena on lain kokonaisuudistus.

– Suomen Yrittäjillä on valmiit askelmerkit ja esitykset YEL-lain uudistamiseksi. Eläkejärjestelmä ei saa muodostaa kynnystä yritystoiminnan aloittamiselle. Pakkoa ei pidä lisätä. Yrittäjällä pitää olla myös jatkossa mahdollisuus varautua tulevaisuuteen haluamallaan tavalla, Hellstén sanoo. 

Vuosikokouksessa jaettiin myös Yrittäjien järjestöansiomerkkejä:

Hopeinen ansiomerkki:

Yrittäjä Taija Kavalto, Kaarinan yrittäjät
Yrittäjä Salla Axelin, Paimion Yrittäjät
Järjestökoordinaattori Terhi Haverinen, Varsinais-Suomen Yrittäjät

Pronssinen ansiomerkki:

Yrittäjä Erkka Jäsperlä, Uusikaupungin Yrittäjät
Viestinnän asiantuntija Suvi Uusitalo-Sirén, Varsinais-Suomen Yrittäjät
Palveluasiantuntija Hanna Tarvainen, Varsinais-Suomen Yrittäjät