Uutiset

Turkulainen markkinointitalo Sivustamo Oy palkkaa uuden toimitusjohtajan

Kuvassa: Hannu Saarni ja Arttu Arojoki luotsaavat jatkossa Sivustamoa yhdessä.

Turkulaisessa Sivustamo Oy:ssa puhaltavat muutoksen tuulet. Pitkään yritystään yksin pyörittänyt Arttu Arojoki saa elokuussa rinnalleen auttavan käsiparin, kun yrityksen toimitusjohtajana aloittaa Hannu Saarni.

Saarnilla on yli 10 vuoden kokemus johtotehtävistä, viimeksi Muuttohaukat Oy:n toimitusjohtajana. Hän on seurannut Sivustamon taivalta pitkään asiakkaan vinkkelistä.

– Tunnen Hannun vuosien takaa. Hän tuli Sivustamon asiakkaaksi vuonna 2009, ja olemme toteuttaneet monet projektit yhdessä. Hannulla on paljon hyviä ideoita, joilla Sivustamosta saadaan vielä viihtyisämpi työpaikka sekä entistä kannattavampi ja edelleen kasvava yritys, Arojoki summaa.

Sivustamo on kasvanut 15 vuodessa yhden miehen kotisivuyrityksestä 13 henkeä työllistäväksi täyden palvelun markkinointitaloksi. Arojoki palkkaa yrityksen pyörittämiseen apua, jotta ehtisi toteuttamaan myös pöytälaatikossa odottavia visioitaan.

– Nyt ehdin itse keskittymään paremmin myös yrityksen kehittämiseen.

Muutoksen taustalla on myös Arojoen elämäntilanne. Sivustamo kasvaa samalla, kun Arojoki on saamassa kolmannen lapsen. Hän ei halua olla yrityksensä kasvun ja kehityksen tulppana, ja jakaa siksikin työtaakkaa.

– Sivustamoa olisi voinut vuosien varrella kasvattaa nopeamminkin, jos sille olisi antanut kaiken aikansa. Perhe on kuitenkin ollut minulle aina tärkeä. Mihinkään taustalle en silti ole häviämässä.

Sekä Arojoesta että Saarnista työntekijöiden hyvinvointi on ehdoton valtti rekrytointimarkkinoilla. Sivustamossa satsataan esimerkiksi viihtyvyyteen, virkistystoimintaan, koulutuksiin, työterveyspalveluihin ja joustaviin työaikoihin.

– Uskon, että seuraavat rekrytoinnit ovat ajankohtaisia taas syksyllä, Arojoki sanoo.

Sivustamo toimii alalla, jossa teknologian kehitys on huimaa. Arojoen mukaan tärkeintä onkin olla jatkuvasti hereillä ja haistaa, mihin maailma on menossa.

– Esimerkiksi nettisivuihin tai verkkokauppaan nyt käytettävä teknologia saattaa olla vuoden päästä vanhentunutta, kun keksitään fiksumpia systeemejä. Siinä kehityksessä pitää olla mukana.